Ensimmäinen
viikko Puolassa
Matkamme starttasi Turun lentokentältä kohti Puolan Gdanskia
12.11.2017. Gdanskista suuntasimme junalla kohti Poznania. Asuinpaikkanamme
toimii yliopiston asuntola, josta pääsemme helposti kulkemaan ratikalla kouluun
ja ympäri kaupunkia. Nyt olemme viettäneet täällä viikon.
Ensivaikutelmamme Puolalaisista on se, että he ovat
ystävällisiä ja avuliaita ja olemme selvinneet englannilla heidän kanssaan.
Työharjoittelupaikkamme on yhdessä Poznanin monista
yliopistoista. Vietimme ensimmäiset kolme päivää siellä tehden savitöitä.
Valitsimme ensin kuvat joiden pohjalta muotoilimme savesta
hahmot. Valmiit savihahmot kipsattiin ja lopputulos näytti tältä:
Torstaina ja perjantaina olimme yrityksessä, jonka kanssa
koulu tekee yhteistyötä. Työmaana toimi yli 100 vuotta vanha rakennus, jota
yritys entisöi. Meidän työnkuvaamme kuului entisöidä vanhoja kipsilistoja.
Aloitimme poistamalla vanhan maalikerroksen, jonka jälkeen puhdistimme listat.
Paikkasimme haljenneet ja murtuneet kohdat. Vietämme koko ensiviikon samalla
työmaalla.
Vanhojen kipsilistojen entisöinti
Aloitustilanne
Työssä käytettävät välineet
Raps Raps rapsutellaan vanha maalikerros sekä lika ja savi
irti
Valmis lista ilman uutta maalikerrosta :)
Työn tekemiseen kului aikaa noin 3-4h.
Suomi 100 Puolassa
Poznaniin on tänä vuonna alettu rakentamaan taloa. Talo on siitä erikoinen, että sen rakentamiseen on käytetty Suomalaisia materiaaleja mm. Malerin listoja, nunnauunia ja Pentikin ja Iso-Pahkalan sisustustuotteita. Meillä oli kunnia olla mukana tässä projektissa asentamalla alakertaan laminaattilattia.
Rakentamisen lisäksi taloprojekti vei meidät mukanaan
Poznanissa järjestettävän Suomi 100 -viikon tapahtumiin. Viime perjantaina
paikallisella kulttuuritalolla olimme kuuntelemassa Ylivieskalaista orkesteria
Bordunaa, joka soittaa Suomalaista kansanmusiikkia. Lauantaina olimme yhden
finlandia-spotin pääideoijan apuna joulumyyjäisissä myymässä kyseisen orkesterin
fanikamaa, sekä hänen itse tekemiään hattuja. Myyjäisissä oli paljon erilaisia
kojuja, joissa myytiin mm. joulukoristeita, koruja, kynttilöitä sekä
pehmoleluja. Viikko huipentui sunnuntaina oikean joulupukin vierailuun. Pukki
matkasi Rovaniemeltä asti tapaamaan Puolalaisia lapsia. Olimme apuna myös tässä
tapahtumassa. Työnkuvaamme kuului jakaa lapsille karkkia ja joulumieltä. :)
Illan ja viikonlopun viettoa
Lauantai aamuna lähdimme junalla Poznanista kohti Berliiniä. Matka kesti noin 3 tuntia. Olimme Berliinissä yhden yön ja sinä aikana kerkesimme kiertää tunnetuimmat turistinähtävyydet.
Maailman suurin holokaustin muistomerkki
Brantenburgin portti
Karkkikauppa, josta löytyi hyviä joululahjoja
Berliini muuri -museo
Poznanin vanha kaupunki on kaunis ja näkemisen arvoinen
paikka. Siellä on paljon ravintoloita ja pikkuputiikkeja, joista voi ostaa
tuliaisia tai matkamuistoja. Vanhassa kaupungissa on myös joulutori, jonne
suunnittelimme menevämme tällä tai ensi viikolla.
Asuinpaikkanamme toimii yksi monista Poznanin yliopistojen asuntoloista. Ihan läheltä asuntolaa pääsemme kulkemaan kätevästi ratikalla ympäri kaupunkia. Kuitenkin parhaiten tunnetuksi on tullut naapurissamme sijaitseva Posnania, joka on yksi Euroopan suurimmista kauppakeskuksista, josta löytyy yli 200 eri liikettä.
Viime tiistaina vierailimme Poznan palm housessa, joka on eräänlainen kasvitieteellinen puutarha. Siellä oli useita eri osastoja erilaisille kasveille, ja osastojen ominaisuudet vaihtelivat kasvien tarpeiden mukaan. Esimerkiksi ilman lämpötila ja suhteellinen kosteus vaihtelivat osastosta riippuen. Kasvien lisäksi puutarhasta löytyi eläimiä, esim papukaijoja ja käärmeitä.
Viimeistä viedään
Kipsi on meille materiaalina tullut hyvin tutuksi kuluneiden viikkojen aikana. Viimeisimpänä kipsityönämme valmistimme aluksi kipsilevyt, joihin myöhemmin työstimme omat nimikirjaimet, työvälineenä käyttäen mattopuukkoa.
Nimiteemalla jatkaen seuraavaksi hakkasimme taltalla koko nimemme puuhun, jonka jälkeen suunnittelimme tietokoneohjelmalla fontin omille nimillemme, jonka jälkeen cnc-jyrsin puhui puolestaan ikuistaen nimemme puuhun.Sulatimme pienistä vahapalasista massan, joka kaadettiin muottiin. Irrotimme kovaksi jähmettyneet levyt kylmällä vedellä, ja aloimme muotoilla massaa. Koska massa oli kivikovaa, siitä tehtiin helpommin muotoiltava sulattamalla sitä hiustenkuivaajalla taipuisammaksi.
Viimeisellä viikolla kerettiin vielä kierrellä viimeisiä nähtävyyksiä. Kuvassa Katedraali
Viimeinen projektimme oli ensin valmistaa kuutio liimaamalla
puukappaleita yhteen. Kun liimaus oli valmis ja sopivan kokoiset palat
jyrsitty, hioimme kuutiot perinpohjaisesti. Sen jälkeen suunnittelimme tutuksi
tullutta tietokoneohjelmaa käyttäen erilaisia tekstejä ja muita merkintöjä
kuution jokaiselle sivulle. Kuutioista tuli siis eräänlaisia pelejä, ja
kuutiota heittämällä saa esimerkiksi selville idean siitä, mitä voisi tänään
tehdä.
Vaikka Puolassa ei olekaan tullut niin paljon lunta kuin
Suomessa, olemme silti saaneet nauttia lumisateesta pariinkin otteeseen.
Lisäksi joulufiilistä olemme hakeneet ostelemalla perheelle ja ystäville
joululahjoja sekä tuliaisia. Kävimme myös muutamalla paikallisella
joulutorilla, josta löytyi mm. pientä naposteltavaa, käsitöitä sekä
joulumieltä. :)
Näillä fiiliksillä on hyvä lopettaa reissu ja palata
jouluksi kotiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti