Kolmas viikko Puolassa 16.9 - 22.9.


Maanantai 16.9.2019

Menimme koululle ja söimme koulun kahvilassa aamupalan. Sen jälkeen meidät ohjattiin aluksi väärään luokkaan, mutta lopulta päädyimme savityöpajaan. Opettaja tuli luokkaan hieman myöhässä. Meidän tehtävämme oli muokata savesta korva ja ottaa kaverin korvasta mallia. Opettaja oli todella tarkka ja vaati työstä täydellisen.






Tiistai 17.9.2019

Tiistaiaamuna suuntasimme koululle, jossa erään paikallisen englanninopettajan oli määrä olla meitä vastassa. Odottelimme opettajaa aamupalan äärellä. Lopulta opettaja saapui paikalle ja ohjasi meidät ensin väärään raitiovaunuun. Kävelimme takaisin siihen pysäkille mistä aluksi lähdimme ja menimme oikeaan raitiovaunuun. Saavuimme päätepysäkille, josta kohteeseemme oli vielä noin 10 minuutin kävelymatka. Aluksi saavuimme väärään osoitteeseen, mutta opettajan muutaman puhelun jälkeen löysimme vihdoin perille teatterille. Kohteessa selvisi, että meidän kuuluisi saapua teatterille vasta seuraavana päivänä ja sinä päivänä meidän olisi pitänyt olla oopperatalolla. Opettaja tilasi meille taksit oopperatalolle. Ensin meille näytettiin oopperataloa ja pääsimme myös kokeilemaan erilaisia peruukkeja. Lopuksi meidät ohjattiin maskeeraushuoneeseen ja sen esittelyn jälkeen pääsimme maskeeraamaan toisemme vanhan näköiseksi ammattilaisen ohjaamana. Vaikka päivä ei alkanut kovin hyvin, niin tuosta kokemuksesta saimme kaikki hyvän mielen.




Keskiviikko 18.9.2019

Keskiviikkona matkustimme samaan paikkaan mihin edellisenä päivänä aluksi vahingossa mentiin. Meille näytettiin teatterin paikkoja ja eri työpajoja, esimerkiksi kenkäpaja, lavastuksen paja, puvustuksen paja ja eräänlainen kokoushuone. Kun kierros oli ohi, saimme jo lähteä lounaalle. Kävimme syömässä lounaan koulun lähellä sijaitsevassa suosikkiravintolassamme.


    
Torstai 19.9.2019 ja perjantai 20.9.2019

Olimme torstaina lavastuspalaverissa teatterilla ja perjantaina olimme puvustuspalaverissa, koskien seuraavaa esitystä, jonka ensi-ilta on joulukuussa. Onneksi saimme molemmille päiville sinne tulkit, sillä palaverit pidettiin puolaksi.


Lauantai 21.9.2019

Lauantaipäivänä menimme vierailemaan kahteen eri museoon. Toinen oli Puolan sotahistoriallinen museo ja toinen arkeologinen museo. Museoissa oli paljon mielenkiintoista nähtävää. Kävimme myös katsomassa puolalaisen säveltäjän Frederic Chopinin puistoa. 








 Terveisin sisustusrakentajat Piippolasta Riikka ja Harriet sekä Nivalasta Anni ja Roosa

Toinen viikko Puolassa 9.9 - 15.9


Maanantai 9.9.2019 ja tiistai 10.9.2019

Saimme edellisellä viikolla kotitehtäväksi muotoilla vahasta jonkun pienen esineen, jonka tulemme valamaan metalliin. Maanantaina menimme yliopistolle tekemään muotteja, joihin metalli valettiin.
Puulevyn päälle asetettiin vahaesineet ja ripoteltiin talkkia päälle, jotta vahaesineet saadaan irrotettua helpommin. Hiekkaa kerrostettiin esineitten päälle ja kerrosten väli tampattiin tiiviiksi puukalikalla. Viimeiseksi pinta tasoitettiin. Muotin päälle asetettiin toinen puulevy ja käännettiin ympäri. Vahaesineitten ympäriltä kaavittiin hiekkaa ympäriltä sekä ripoteltiin taas ohut kerros talkkia. Toinen metallikehys asetettiin edellisen päälle. Pyöreä puukalikka asetettiin hiekalle ja lisättiin hiekkaa taas kerroksittain tampaten tiiviiksi ja viimeinen kerros tasoitettiin metallilastalla. Puutappi poistettiin ja päälimmäinen kehys hiekkoineen nostettiin pois. Sulalle metallille kaavittiin urat ja vahaesineet poistettiin varovasti. 



Opettaja sulatti metallia ja kaatoi muottiin. Esineitten viilentymisen aikana Roosa ja Anni tekivät oman muottinsa ja harjoituksen vuoksi tehtiin vielä yksi muotti, jonka jälkeen opettaja sulatti lisää metallia ja kaatoi muotteihin. Kun metalli oli jäähtynyt, opettaja leikkasi ylimääräiset esineitten ympäriltä pois. Esineet saimme ottaa mukaan. 

 

Keskiviikko 11.9.2019

Olimme koululla sovitusti klo 9, mutta ilmoitettiin ettei opettaja ollut vielä saapunut ja tuntimme alkaisi vasta klo 10. Kävimme odotellessa aamupalalla koulun kahvilassa ja hoidimme pyykin.
Teimme edellisellä viikolla kipsikoristeita ja ne olisivat olleet tänään tarkoitus koristella, mutta ne olivat yhä liian kosteita siihen. Saimme koristella muiden tekemiä koristeita lehtikullalla ja -hopealla. Kipsikoristeiden päälle levitettiin ensin alkoholipohjaista pohjustetta kahteen kertaan. Kohtiin, joihin lehtikultaa ja -hopeaa laitettiin, levitettiin liimaa ja varovasti siirrettiin liiman hieman kuivuttua pienet palat kerrallaan kultaa taikka hopeaa ja tasoitettiin pensselillä. Myös maalasimme osan koristeesta. Saimme ottaa mukaan joko itse tekemämme koristeen tai koristeen, jonka olimme juuri koristelleet.



Torstai 12.9.2019

Torstaina oli piirrustustunti. Pöydälle oli asetettu veistos, jonka saimme tehtäväksi piirtää ottaen huomioon mittasuhteet ja varjot.
Opettaja, jonka opastuksella teimme metallityöt, toi meille Dremel-monitoimityökalun, jolla saimme hiottua muutamat mukana olleet metallityöt. Kaksi tytöistä kävi vierailemassa paikallisessa Ikeassa koulupäivän jälkeen. 

 Perjantai 13.9.2019

Pääsimme kiertelemään messuille nimeltään: International Trade Fair of Machines and Tools for Wood and Furniture Industries. Kiertelimme siis messualueella katselemassa laitteita huonekalu- ja puuteollisuudelle. Messuilla olisi pitänyt olla suomalaisia yrityksiä, mutta emme heitä nähneet. Saimme kierrellä rauhassa, sillä yhtä esittelijää lukuun ottamatta kukaan esittelijöistä ei meille tullut juttelemaan kun pysähdyimme jonkun osaston kohdalle ihmettelemään. 


Lauantai 14.9.2019

Meille järjestettiin opastettu kierros Poznanin katedraalissa ja vanhassa kaupungissa. Kierros kesti pari tuntia, jonka aikana saimme kattavan paketin Poznanin historiaan. 


Terveisin sisustusrakentajat Piippolasta Riikka ja Harriet sekä Nivalasta Anni ja Roosa

Ensimmäinen viikko Puolassa



Matka Puolaan alkoi sunnuntaina Oulun lentokentältä noin kello 4 aamulla. Lento Oulusta Helsinkiin kesti alle tunnin, mutta sumun takia laskeutuminen viivästyi noin 10minuuttia. Kerkesimme juuri ja juuri käydä ostamassa suomalaisia tuliaisia (salmiakkia ja Fazerin sinistä) lentokentän taxfreestä. 
Lento Berliiniin Tegelin kentälle kesti vain muutaman tunnin ja suurin osa seuruetta nukkui koko lennon. Saavuttuamme Berliiniin vastassa oli Puolan yhteyshenkilömme Aga.


Alhaalla oikealla "kotikatu".
 
 Matkustimme Berliinistä Poznańiin minibussilla jossa ei ollut ilmastointia (huomioitavaa oli se, että ulkona lämpötila oli noin 32°C). Seurue oli viimeksi syönyt ennen Oulusta lähtöä joten väsymys ja nälkä puskivat jo päälle, eikä kuumuus auttanut oloa yhtään. Meille sanottiin että pysähtyisimme syömään ja jaloittelemaan heti Puolan puolelle päästyämme, mutta pysähdyimmekin vasta tunnin ajomatkan päässä Poznańista (Berliinistä Poznańiin kestää autolla matka noin 4tuntia).


Vasemmalla kuva asuntolan seinästä, keskimmäisessä kuvassa koulumatkalla näkyvä talo maalattuine ikkunoineen ja kuvassa oikealla aamupala, joka tarjoillaan asuntolan ruokalassa.


Saavuttuamme Poznańiin suuntasimme ensimmäisenä majapaikkaan ja saimme huoneet (majapaikka on paikallinen opiskelija-asuntola) ja Aga näytti meille reitin koululle ja takaisin. Huoneissa oli tukaduttavan kuuma, vaikka suihkussa kävi, niin heti kun astui oleskelutilaan, hiki alkoi virrata. Illalla alkoi onneksi vähän viilenemään ja kävimme yhdessä tyttöjen ja mukana olleen Kalajoen opettajan kanssa tutustumassa lähiympäristöön ja syömässä paikallisia herkkuja.


Maanantaina koulu alkoi kello 10, jossa koulu tarjosi meille aamiaisen. Aamiaisen jälkeen tutustuimme koulun tiloihin ja näimme myös opiskelijoiden toteuttaman tilan, jonne voi koulutöiden ohella mennä istuskelemaan ja rauhoittumaan. Kierroksen jälkeen söimme lounaan koululla. Koulupäivän jälkeen lähdimme läheiseen ostoskeskukseen kahville ja rahaa tuhlaamaan. Illalla kävimme syömässä asuntolan lähellä olevassa italialaisessa ravintolassa.






Tiistaina saimme käyttöömme julkisenliikenteen liput, jotka toimivat viikon kerrallaan ja saamme joka viikko uudet liput käyttöömme. Aga näytti meille reitin yliopistolle ja lounaskahvilaan jossa saamme koulupäivisin ilmaisen lounaan. Tutustuimme yliopistolla keramiikka-, puutyö-, metalli-, ja veistospajoihin. Kävimme myös tutustumassa hologrammityöpajaan. Iltapäivä oli vapaata ohjelmaa, jonka käytimme tutustumalla vanhaan kaupunkiin. 

Kuva vasemmalla ratikkapysäkki, keskimmäisen kuvan ovesta astutaan lounaskahvilaan. Oikealla kuvassa näkyy aukio matkalla yliopistolle.


 
 
Vanhan kaupungin nähtävyyksiä.


Lisää kuvia vanhasta kaupungista.



Kävimme paikallisessa kahvilassa istumassa ja haimme jäätelöt. Loppupäivän shoppailimme lähialueella ja illalla kävimme syömässä vanhassa kaupungissa. Kun olimme palaamassa asuntolalle, lähdimme vahingossa väärään suuntaan raitiovaunulla (puolaksi tram) ja päädyimme päätepysäkille. Jouduimme hieman odottamaan, että pääsimme vaihtamaan tramia, jolla pääsimme takaisin asuntolalle. Asuntolalla ovet olivat jo lukossa ja seurueelle iski pieni paniikki, että pääsemmekö takaisin sisälle ja nukkumaan. Lopulta asuntolan respan työntekijä päästi meidät sisälle. (Harriet vei aamulla suklaata respaan hyvitykseksi).

  
Keskiviikkona olimme koululla ja koulun oppilaiden avustuksella teimme kipsikoristeita, jotka ensiviikon aikana koristelemme kullalla. Kipsijauhetta sekoitettiin veteen ja löysä seos kaadettiin silikoniseen muottiin. Kuivuminen kesti n. puoli tuntia. Saimme jokainen tehdä yhteensä 4 koristetta, joista saamme valita mieluisimman koristeltavaksi. Kävimme oppilaiden kanssa myös yhdessä lounaalla. Koulun jälkeen osa tytöistä kävi kävelemässä Warta-joella. Illalla kävimme jälleen syömässä italialaisessa ravintolassa auntolan lähellä.


Kipsikoristeiden tekoa.




Torstaina aamulla saimme viedä koululle vaatteita pestäväksi (asuntolassa ei ole omaa pyykinpesukonetta). Koulupäivän ohjelma oli, että menimme vanhaan kaupunkiin istumaan kahvilaan ja piirsimme yhtä alueen suihkulähteistä. Lounaan jälkeen vierailimme Poznańin suurimmassa ostoskeskuksessa. Illalla osa seurueesta kävi elokuvissa ja osa soitteli kotiin. Illalla nälkä oli niin kova että kävimme vain McDonald´ssa syömässä.


Keskellä kuva suihkulähteen patsaasta, jonka saimme tehtäväksemme piirtää. Alhaalla oikealla launatai- illan iltapala, jonka aamupalan ohella saadaan toimitettuna asuntolaan viikonloppuisin.


Perjantaina lähdimme Poznańin keskustan ulkopuolelle vierailemaan suomalaisten ja puolalaisten yhteistyössä rakentamalla hirsitalolla. Hirsitaloa pystyy vuokraamaan esimerkiksi kokouskäyttöön. Valmistimme siellä ruokaa ja osa seurueesta vieraili läheisellä näköalatornilla. Illalla kävimme koko seurueen voimin syömässä vanhassa kaupungissa päivän päätteeksi ja vietimme samalla opettajan läksiäisiä, sillä hän lentäisi lauantaina takaisin Suomeen.


Usea suomalainen yritys ollut mukana talon rakentamisessa.

Suomalaisella talolla kun oltiin, niin tottakai asiaan kuuluu makkaranpaisto!
Saatiiin talolle vieraaksi taloa esitelleen naisen koira. Sopivasti lounasaikaan, ajatteli ehkä koira.


Kuvassa vasemmalla puolalaisia ja suomalaisia opiskelijoita sekä koira omistajineen.
Terveisin Sisustusrakentajat Piippolasta Riikka ja Harriet sekä Nivalasta Anni ja Roosa!