Työpaikalla tapahtuva oppiminen Malta 8.11.-13.12, Matleena Heinonen

Työharjoittelu



 Työskentelin 5 viikkoa Maltalla, yrityksessä nimeltä WomenSecret. 
Liike oli hiljainen ja virallinen. Pukeutumistyyli oli Smart Casual. Asiakkaita kävi vähemmän kuin oletin, mutta pääsin kuitenkin puhumaan ahkerasti englantia ja myymään. Työpäivä alkoi kello 10:00 ja päättyi kello 16:00. Pomona toimi 22 -vuotias Cliona. Olen tottunut Suomessa siihen, että pomo on ystävällinen ja reilu, mutta tuolla ei asiat niin ollut. Olen nykyään kiitollisempi siitä, kuinka hyvin työasiatkin ovat Suomessa.

• Asiakkaat olivat pääosin naisia, koska vaatteet oli suunnattu naisille.  
 Ikäryhmänä16-60 vuotiaita.

Vertailu Suomen työoloihin• Aikataulut olivat kaikilla hakusessa. Bussit olivat myöhässä ja työpaikoille saavuttiin myöhässä yms.• Palkka taso on pienempi kuin Suomessa ja silti vuokrahinnat korkeita.• Maltalla erottui selvästi kuka on pomo ja kuka työntekijä. Esimerkkeinä, kun pomo saapui liikkeeseen, kaikki säikähtivät ja menivät vaikeaksi. Pomo ei tervehtinyt koskaan, emmekä saaneet yhtään hymyä koko 5 viikon aikana. Työntekijät saivat käydä nopeasti syömässä banaanin vaatevarastossa ja muuta taukoa ei ollut. Tyypillinen työpäivä heille oli 12 tuntia ja työlistaa ei saanut muutettua, ellei ollut tehnyt toivetta 1 kk aikaisemmin.

Päivän kulku• Heräsimme kello 7:30, söimme aamupalan ja lähdimme bussilla kohti työpaikkaa. Asuimme Bugibballa, joten matkassa kesti St. Julian’siin 30 minuuttia. 
Liikkeessä ei ollut lepotilaa, ainoastaan vaatevarasto, jonne saimme jättää takit ja kamppeet. Meillä oli lähes joka päivä omat eväät mukana, kanamuna, leipä ja vesipullo. Järjestelimme vaatteita varastossa ja toimme myymälään lisää vaatteita. Asensimme hälyttimet vaatteisiin ja laitoimme hintalappuja. Ruoka tauko oli kello 12.30 -13:00. 
Myimme reippaasti asiakkaille ja autoimme heitä parhaamme mukaan. Työpäivän päätyttyä vietimme ihanaa vapaa-aikaa kierrellessämme muita kaupunkeja ja tekemässä erilaisia aktiviteetteja.

MaltaMalta maana oli kaunis ja ihmiset ystävällisiä. Jos menisin Maltalle töihin, menisin ehdottomasti eri firmaan. Opin mielestäni englantia hyvin ja myös työpaikalla ihmiset olivat sitä mieltä. Olen aina oppinut käytännönkautta enkä ns. paperin. Vaihtaisin myös kaupungin osaa Bugibbasta  johonkin muuhun, sillä se oli ns. köyhempää aluetta. 
Seuraavassa muutama kuva Maltalta.



Kuva 1. Liike jossa työskentelin. 




Kuva 2. Osa painetuista Black Friday hintalapuista

















 

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti