Saksa 16.3 -6.4.2019
Kapellen - drusweiler
Marko Parhiala
Hirsityöt ja Huvit
Kaikki alkoi siitä, että tavoittelin Timber-hirren
vientipäällikköä Jussi Larssonia kysyäkseni uutta asennuskohdetta Saksasta
raksapojille kansainväliseen harjoitteluun. Tälläkin kertaa tärppäsi ja
pääsimme lähtemään 4 raksapojan, 2 kakkosluokkalaista ja 2 kolmosluokkalaista,
kanssa Keski-Saksaan pystytysreissuun. Matka oli taasen huippu, mutta pieniä
ongelmiakin aina mukaan liittyy. Majoitus oli pienessä kylässä noin 3
kilometrin päässä työmaalta. Emäntä sattui olemaan tyypillinen saksalainen,
joten pieniltä konflikteiltakaan ei vältytty! No kaikki ongelmat on tehty
voitettavaksi ja niistä selvittiin kunnialla? Isäntämme ja asiakkaamme oli
taasen epätyypillinen Saksalainen ”Norbert” ja hänen kanssaan pärjäsimme
mainiosti, lähinnä englannin kielellä.
Työt alkoivat perinteisesti hirsikehikon pystytyksellä.
Nosturia ei monestikaan näkynyt, joten hirttä sai taaskin repiä ihan kunnolla.
Maisemat olivat kauniin metsäiset ja vuoristokin alkoi näiltä tienoilta. Meillä
oli myös oma kokki työmaalla!!
Vierailimme parissa paikassa viikonloppuina Saksan
nähtävyyksiä katselemassa! Paljon löytyy kauniita paikkoja, kannattaa käydä,
jos joskus on mahdollista….
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti