Matkaraportti
Työssäoppiminen 03.02-28.02.2019 Vithas Xanit Hospital, Benalmadena,
Espanja
Joulukuussa kuulin mahdollisuudesta lähteä työssäoppimaan Espanjan
Benalmadenaan. Silloin jo aloin kiinnostumaan lähdöstä ja monta päivää sekä
viikonlopun yli mietin asiaa. Alkuviikosta kävin sanomassa, että olen
kiinnostunut lähtemään, jonka jälkeen aloimme järjestelemään asioita.
Lähdin jännittynein tunnelmin yksin matkaan. Mielessä oli vain, että
kuinka pärjään kuukauden yksin, täysin minulle vieraassa maassa. Silti tunnelma
oli odottava ja innostunut. Kerrankin olin tekemässä sellaista, mistä olin
osannut vain haaveilla. Maanantai aamuna matkustin junalla kohti Helsinkiä.
Lentokentälle saapuessani minulla oli hyvin aikaa suunnistaa oikealle portille
ja ylimääräistä aikaa jäi myös. Lentokoneessa istuessa mietin vieläkin, että
mihin oikein olen matkalla.
Illalla olin Espanjan aikaan 21.30 majapaikassani. Espanjassa kello on
siis tunnin jäljessä Suomen aikaan verrattuna. Ei muuta kuin nukkumaan ja
aamulla tutustumaan tulevaan harjoittelupaikkaani, Vithas Xanit sairaalaan.
Paikka oli yksityinen kansainvälinen sairaala, joten kuukauden aikana potilaina
oli myös Suomalaisia.
Sairaala kuvattuna
bussipysäkilltä, ei hullummat maisemat! 😊
Osastolla
työskenteli sairaanhoitajia sekä lähihoitajia. Lähihoitajan työnkuva poikkesi
siitä, mihin on Suomessa tottunut. Siellä sairaanhoitaja teki samoja töitä,
mitä lähihoitaja Suomessa ja lähihoitajat huolehtivat paljon potilaan
hygieniasta ja käyttivät suihkussa sekä vaihtoivat vuodevaatteita. Lähihoitajat
mittasivat lämmön, painon yms. Sekä avustivat sairaanhoitajia esimerkiksi
isomman haavan hoidossa. Itse kuljin lähihoitajan sekä loppua kohden
sairaanhoitajan mukana, kun kerroin mitä minun pitäisi oppia sekä mitä
lähihoitajat Suomessa tekevät.
Majoituin huoneistohotellissa, vain 100m matkan päässä rannalta.
Kävelymatkaa sairaalalle tuli n. 3km, mutta kuljin matkat yleensä bussilla.
Aamuisin oli vielä sen verran hämärää, että koin parhaakseni kulkea bussilla. 😊 Bussipysäkki sijaitsi heti
hotellin vieressä tien toisella puolella.
Vapaa-aikani vietin kuljeskellen ympäri Benalmadenaa, kiertelin
kaupoissa sekä vierailin naapuri kaupungeissa Fuengirolassa ja Torremolinoksessa.
Malagassa olisin myös halunnut käydä, mutta jostain syystä siellä jäi käymättä.
😊 Kumpaankin
paikkaan pääsee helposti bussilla mutta myös juna kulki Fuengirolaan ja
Malagaan.
Benalmadenassa oli myös Puerto Marinan satama, hieno paikka sekin.
Ensimmäiset kaksi viikkoa olin yksin, kunnes Suomesta tuli kaksi opiskelijaa
lisää, joten heidän kanssa tuli liikuttua loppuressun ajan. Kelit suosi kyllä
hyvin tämän reissun ajan. Toki aamuisin sai olla takki päällä lähtiessä töihin, mutta töistä lähtiessä tarkeni helposti T-paidalla. Muutama päivä oli pilvinen
ja sateinen, mutta muuten aurinko paistoi mukavasti ja väriäkin tarttui jopa
ihoon, tästä mainitsi myös sairaalan suomen kielen tulkki muutamaan kertaan... 😊
Puerto Marinan satama
Jos olet edes hieman kiinnostunut työssäoppimisjaksosta ulkomailla, suosittelen kovasti!
Vaikka oma englannin kielen taitoni ei ole parhaimmasta päästä niin jopa minä selvisin kuukauden englannin kielellä, sekä opin sitä myös lisää. Kannattaa ottaa selvää onko juuri Sinulla mahdollisuus lähteä ja jos on niin annan vain yhden vinkin... LÄHDE!! Tulet takaisin monta kokemusta rikkaampana ja hyvät muistot jäävät mieleen joita voi sitten vanhana kiikkutuolissa muistella!
Loppuun vielä pari kuvaa, toinen lintupuistosta sekä näihin kavereihin voi törmätä kävelylenkillä 😊
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti