Kypros 7.4.2019-19.5.2019
Paula`s restaurant, Ayia napa
Lehtola Ella, Tyyskä elias
Opettajamme joka
huolehtii kv-vaihdoista, kysyi meiltä, että haluammeko ulkomaille työharjoitteluun.
Vastasimme kyllä. Sen jälkeen saimme listan, josta valitsimme mielestämme parhaan
paikan, eli Kyproksen. Halusimme sinne,
koska siellä oli aiemmin ollut oppilaita meidän koululta. Eli oli jonkinlaista
taustatietoa kyseisestä paikasta, ja tietenkin siksi, että siellä oli lämmin :D.
Saimme koululta tsekkauslistan, jossa oli
mainittu kaikki asiat mitä pitää tehdä ennen reissua. sitten hankimme passit ja
rokotukset jne. Emme olleet
kummatkaan aiemmin käyneet ulkomailla, joten reissu ja etenkin lentäminen jännitti aika paljon.
Saimme kuitenkin hyvän ohjeistuksen kaikkeen.
Menimme junalla
Helsinkiin, ja odotimme sukulaisilla siihen asti, että lento lähtee. Lentomatka
sujui jännityksestä huolimatta hyvin. Majoittajamme neuvoi meidät perille asti.
Ensimmäiset kaksi päivää lepäilimme, ja tutustuimme paikkaan. Saimme valita,
asummeko hotellissa, vai vaihtoehtoisesti opettajan ehdottamalla
vuokrakämpällä. Valitsimme vuokrakämpän, koska se oli halvempi, ja hotelilla
oli silloin remontti, niin vuokrakämppä oli siksi parempi valinta.
Meidät
otettiin hyvin vastaan työpaikalla. Keittiöllä oli kaksi intialaista kokkia,
Rocky ja Sunny, salin puolella oli sillä hetkellä pelkästään työnjohtajamme
Paula. Ella oli puolet ajasta keittiöllä ja lopun ajan salissa tarjoilemassa. Elias
oli keittiöllä koko ajan. Keittiöllä alussa tiskasimme, kuorimme perunoita, ja
autoimme kaikessa missä osasimme. Ajan myötä aloimme tekemään
alkuruokasalaatteja ja ruokia. Meillä oli molemmilla mukana vihkot, johon kirjoitimme
ruokaohjeita ylös, niistä oli sitten helppo tarkistaa asiat joita ei muistanut.
Työpäivät alkoivat klo. 15.00 ja loppuivat klo 10, mutta kiireisimpinä päivinä
joutui olla 1-2H pidempään. Saimme joka päivä syödä ravintolalla.
Keittiö
oli alkeellinen verrattuna suomalaisiin keittiöihin, tiskikone oli pieni, eikä
keittiössä ollut letkua millä pestä lattia, vaan se pestiin heittämällä vettä
ämpäristä. Kaikki tehtiin alusta asti itse, kun taas Suomessa voi tilata
perunat kuorittuna ja salaatit valmiiksi pilkottuina. Keittiöön ja sen
laitteisiin ei niinkään ollut perehdytystä, vaan siellä oppi oikeastaan vaan
tekemällä ja kokeilemalla. Salissa ollessa Ella palveli asiakkaita, tarjoili
ruokia ja juomia ja kattoi pöytiä.
Meille ei tullut
varsinaista kulttuurishokkia, vaikka kaikki oli kyllä lievästi sanottuna
erilaista kuin Suomessa. Paikalliset ihmiset olivat mukavia, ja ilma oli lämmin
niin kuin oletimme. Aamuisin olimme monesti ulkona ennen töitä. Teimme 6 päivää
töitä viikossa, maanantait oli vapaita, kun ravintola oli silloin suljettu.
Työmatkamme kesti noin 10-15min pyörällä, jotka vuokrasimme ravintolan lähellä
olevasta vuokraamosta koko ajalle.
Vapaapäivinä kävimme rannalla ja kaupoissa,
ja tutustuimme paikkoihin. Plussaa oli
ihanat maisemat ja lämpö. Miinusta oli
ehkä heikompi hygienia ja vasemmanpuolinen liikenne ja kaahailevat kuskit. :D
Reissu oli kaikin puolin hyvä ja avartava, opittiin paljon uutta niin
ammatillisesti kuin kulttuurista yleensäkin. Suosittelen vaihtoa kaikille
vähänkään kiinnostuneille, koska tästä saa hyvää kokemusta ja kielitaito
karttuu. Jos saataisiin jotain mukaan Kyprokselta, ottaisimme rannat, ja
auringon (ja jäätelöt ja palmut jajaja..)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti