Työssäoppimisraportti Isle of Wight, Iso-Britannia 11.4-21.2016 Jari Pekkala


Matka


On mukava päästä uusiin maisemiin, mutta itse matkustamisen voisin jättää pois. Junaan puolenyön aikaan, ruotsinlennolle seuraavana päivänä josta oli jatkolento Lontooseen neljän tunnin odottelun jälkeen. Kentällä otettiin Uberi matkustuskumppanin kanssa Portsmouthin satamaan, josta päästiin lautalla itse Wightsaarelle.

Saaren satamassa meitä olikin vastassa omat majoittumispaikan isännät. Kyllä uni tuli, kun lepäämään pääsi.

Koulu


JEDU:n yhteistyökoulu Isle of Wight College hommasi meille kaiken valmiiksi ja tutustutti hieman saareen. Heiltä sai paljon apuja, jos vain kysyi.

Olin saarella työssäoppimassa, joten koulun opiskelijoihin en päässyt pahemmin tutustumaan.

Yöpyminen

Iso-Britanniassa on hyvin tyypillistä majoittautua perheisiin lyhyen oleskelun ajan. Minulle yhteistyökoulu etsi sopivan paikan ja minulle sattui mukava eläkeläispariskunta. Toisessa huoneessa oli harjoittelija Espanjasta.

Työ


Saarella ollessani työskentelin kahdessa eri työssäoppimispaikassa, jotka vaihdoin puolessa välin harjoittelujaksoa. Molemmat yritykset tekivät tuotteita lähinnä vain yrityksille Wightsaarella.

Culvetronic valmistaa mikropiirejä elektronisiin laitteisiin. Minun hommiini kuului leikata koneen tekemät piirit irti, liimailla ja juottaa osia yhteen, testailla ja ohjelmoida valmiit mikropiirit.

Isle Cre8 pääasiassa suunnittelee ja ohjelmoi www-sivuja yrityksille 3D-tulostuksen, graafisen suunnittelun ja mainostuksen ohella. Minä tein heille kaipaaman yksinkertaisen sisällönhallintajärjestelmän, jonka avulla heidän asiakkaansa voivat muokata sisältöä kotisivuiltaan.

Hoidin hommani Isle Cre8:llä tarpeeksi hyvin ja sain heiltä työtarjouksen ainakin kesänajaksi.

Vapaa-aika


Työpäivät olivat vain 6 h/pv, joten vapaa-aikaa riitti. Upeita maisemia riitti jokaisessa saaren kylässä. Minun majapaikkani sijaitsi Shanklinissa juuri meren rannalla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti