Työssäoppiminen Englannissa
Työssäoppimassa olin Englannissa
kaupungissa nimeltä Heathfield. Työharjoittelupaikkana toimi paikallinen
vanhainkoti, jonka omistivat paikalliset nunnat.
Matka Heathfieldiin alkoi maanantaina
11.9.2017 hieman hankalasti, junan ollessa myöhässä melkein muutamalla
tunnilla. Junaan päästyä jännitys alkoi tiivistyä edessä olevaa lentoa
ajatellen, ehdinkö lennolle. Lentokentällä olin alle tunti ennen koneen lähtöä,
onneksi Helsinki-Vantaa on tuttu paikka. Koneeseen päästyä jouduimme odottamaan
lupaa lähteä lentoon noin 2 tuntia koska ilma Englannin puolella oli
huono. Lento muuten sujui ongelmitta. Gatwickista
minulla oli taksikyyditys majapaikalle. Heathfildldissa olin perillä vasta
kymmenen jälkeen illalla paikallista aikaa. Raskaan ja pitkät matkustuksen
jälkeen soitin pikaiset soitot kotiin ja aloin nukkumaan.
Ensimmäinen viikko meni pääasiassa
ensimmäisinä päivinä asuinpaikan ja lähiympäristön tutustumiseen. Loppuviikosta
aloitin työn hoivakodin toisessa kerroksessa, jossa minulle oli enemmän
mielenkiintoista tekemistä.
Asukkaat olivat osakseen omatoimisia,
osakseen erilaisilla nosturilla avustettavia.
Töitä tein viisi päivää viikossa ja toiveita vapaapäiville sain esittää.
Työnkuvaani kuului monipuolisesti kaikkea, sain tutustua lääkehoitoon ja
haavanhoitoon sekä perushoitotyöhön jota tehtiin päivittäin mm. syöttämiseen,
aamutoimissa avustamiseen, vessassa avustukseen. Työ oli monipuolista ja
jokainen päivä oli erilainen sekä aina oppi jotain uutta.
Vapaa-ajalla matkustin Heathfieldin
lähellä sijaitseviin kaupunkeihin bussilla mm. Brighton sekä Uckfield ja
tutustuin omaan asuin kaupunkiini. Tässä muutama kuva Heathfieldistä ja kuva
Brightonista.
Koko sen ajan kun olin Englannissa
siellä oli vielä todella lämmin, 15-20 astetta lämmintä. Kokemuksena reissu oli huikea ja kasvatti
ihmisenä henkisesti paljon. Mutta sanoisin että paikka kaupunkina ikäiselleni
19-vuotiaalle nuorelle oli jokseenkin tylsä. Seuraavat jotka sinne lähtevät
pääsevät toivottavasti kahdestaan, silloin paikasta saisi varmasti paljon
enemmän irti.
Kotimatka 20.10.2017 meni ongelmitta
jos ei lasketa sitä että Vr oli 15 minuuttia aikataulusta jäljessä. Matka oli
uskomaton ja olen kiitollinen että sain kokea sen!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti