Työssäoppimisraportti Irlanti 4.4-17.5.2017 Julia Ulmonen


Johdanto


Olin työssäoppimassa yksin Irlannissa 4.4-17.5.2017. Työskentelin hostellissa Killarneyssa ja työkuvaani kuului hostellin respassa työskentely, aamupalasta huolehteminen sekä siivoaminen. Olen tiennyt siitä lähtien kun aloitin opiskeluni matkailualalla että työssäoppimisjakson voi käydä myös ulkomailla ja odotin työskentelyä ulkomailla todella paljon. Työssäoppimisen suorittaminen ulkomailla parantaa työmahdollisuuksia kotimaassa sekä ulkomailla sekä kehittää kielitaitoa, näiden lisäksi olin kiinnostunut kansainvälistymisestä ja sainkin kavereita ympäri maailmaa. Irlanti kohteena ei käynyt mielessäkään kun mietin mahdollisia työssäoppimismaita. Alle kuukausi ennen työssäoppimisen aloitusta opettaja kertoi mahdollisuudesta lähteä työskentelemään hostelliin ja tein päivässä päätöksen lähteä vaikkakin lähdin matkaan ennakkoluuloilla varustettuna Irlannista. Kuuden viikon työssäoppimisjakson jälkeen Irlanti on vienyt täysin sydämeni ja olen onnellinen että uskalsin lähteä.





Killarney International Hostel sekä Killarneyn keskusta

Järjestelyt

Valmistauduin matkaan olemalla yhteydessä hostelliin, tekemällä kielitestin, varaamalla lentoliput sekä täyttämällä viralliset paperit, joka hoitui helposti. Meno matkalla menin junalla Helsinkiin, josta lensin Irlannin pääkaupunkiin Dubliniin ja siellä vaihdoin vielä konetta Kerryn lentokentälle joka sijaitsi Killarneyn lähellä. Kerryn lentokentältä otin taksin hostelliin, jossa työntekijät ottivat minut lämpimästi vastaan ja vein heille tuliaiseksi suomalaista karkkia. Irlannin aksentti järkytti minua aluksi, koska en tiennyt sen olevan niin hankalaa ymmärtää mutta siitäkin selvittiin kunnialla. Työssäoppimisen ajan asuin hostellin huoneessa, josta löytyi sänky ja pieni allas sekä hylly vaatteille. Vessa ja suihku oli erikseen ja ruuan tein hostellin keittiössä. Aamupalan sain ilmaiseksi hostellista.




Killarneyn luontoa

Työpäivät


Sain tehdä sekä aamu- että iltavuoroja. Aamuvuoro koostui aamupalan hoidosta sekä siivoamisesta ja iltavuoroissa sain tehdä enemmän respatyöskentelyä, jolloin asiakkaat kirjautuivat sisään. Pääsin tekemään työvuoroja myös yksin ja perehdytys toimi nopeasti. Yksin työvuorossa oleminen antoi minulle paljon itsevarmuutta ja rohkeutta. Aluksi työpäivät tuntuivat todella raskailta fyysisesti sekä henkisesti. Etenkin aamuvuorot sisälsivät paljon siivoamista ja englannin puhuminen ja samalla uuden oppiminen kokoajan väsyttivät myös henkisesti ja työpäivien jälkeen oli ihan loppu. Työhön kuitenkin tottui hyvin parinviikon jälkeen. Hostellin muu henkilökunta asennoitui todella hyvin minuun, koska hostellilla on jatkuvasti harjottelijoita ympäri maailmaa joten uudet ja nuoret työntekijät ovat arkipäivää heille. Irlannissa työkulttuuri on hyvin rento Suomeen verrattuna, työvaatteita ei meillä ollut ja joskus unohdin jopa olevani työvuorossa. Kahden ruokatauon lisäksi työntekijät pitivät ainakin tunnin välein pieniä kahvi ja rupattelu taukoja. Melkein kaikki hostellin työntekijöistä pomo mukaan lukien asui hostellilla, jossa kaikki hengailivat yhdessä myös vapaapäivinä.

Cliffs of Moher

Jokapäiväinen elämä ja vapaa-aika


Irlanti on oikeastaan hyvin samanlainen kuin Suomi, joten kulttuurishokkia minulle ei tullut lukuun ottamatta heidän aksenttiaan. Kulttuurishokin sijasta ihastelin kaikkea Irlannissa; luontoa, säätä, nähtävyyksiä sekä ihmisten ystävällisyyttä ja rentoa otetta elämään. Ensimmäiset kaksiviikkoa olin ainoa harjottelija hostellilla, jolloin vietin vapaa-aikani yksin. Killarney on rakennettu luonnonpuiston keskelle, joten ympäristö oli hyvin kaunista. Vapaa-päiväni vietin vaeltaen luonnossa sekä kävin shoppailemassa ja syömässä keskustassa. Kahden viikon jälkeen hostellille tuli kaksi harjottelijaa Etelä-Afrikasta ja Saksasta ja ystävystyinkin tyttöjen kanssa heti. Iltaisin kävimme Irlantilaisissa pubeissa sekä shoppailimme lisää. Alku harjottelusta opettajani tuli luokseni ja kävimme bussikiertoajelulla. Loppu harjottelu ajastani vietin kaikki vapaa-päiväni reissuissa. Kävin kahdesti Dublinissa minilomalla jonne kaverini ja vanhempani tulivat minun kanssani. Kerkesin myös käydä Galway nimisessä kaupungissa katsomassa Irlannin kuuluisan nähtävyyden Cliffs of Moherin. Paljon jäi Irlannista vielä kuitenkin näkemättä.

Jälki fiilikset


Kokonaisuudessaan kokemus oli minulle hyvin opettava enkä vaihtaisi sitä mihinkään. Yksin lähteminen pelotti aluksi, mutta olen onnellinen että tein tämän juuri yksin. Kaverin kanssa en olisi varmasti tutustunut niin moneen uuteen ihmiseen ja yksin matkustaminen on hyvin opettavainen ja kasvattava kokemus varmasti jokaiselle. Kielitaitoni kehittyi hurjasti sekä olen nyt paljon rohkeampi ja itsevarmempi eikä yksin matkustaminen tunnu enää missään. Vaikka huonoja päiviäkin tuli jolloin olisi tehnyt mitä vaan päästääkseen takaisin Suomeen kotiin ja englannin puhuminen takkusi useasti en olisi halunnut palata Suomeen työssäoppimisen päätyttyä. Onneksi taskusta löytyy jo uudet lentoliput Irlantiin koko kesäksi. Plussa puolia oli niin paljon enemmän kuin miinuksia ja suosittelen ulkomailla työssäoppimista ihan jokaiselle opiskelijalle ja etenkin Irlantia omien kokemusten perusteella. Kokemuksestani on varmasti paljon hyötyä kun haen töitä tulevaisuudessa.

Ring of Kerry Tour





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti