Linnea Epsanjassa - Työssäoppiminen, Alicante, Espanja 25.5 - 27.6

Heippa! Mä olen Linnea. Mä oon ekan vuoden lähihoitaja-opiskelija lapset ja nuoret linjalla. Mä oon ollu ulkomailla viimeks yks vuotiaana ja nyt mä lähen kuukaudeksi Espanjaan! Mulla alkaa kuukauden harjottelu päiväkodissa 30.5. Mun mukaan ekan viikon ajaksi lähtee mun opettaja Sirpa. 

Huomenna on 24.5 mikä tarkottaa sitä, että meidän reissu alkaa! Ensin junalla Ylivieskasta Vantaalle ja 25.5 lentokoneella Vantaalta Alicanteen. Laukut on pakattu joten ei muuta ku jännittämään! 

24.5

Huokaus. Junamatka kesti ikuisuuden ja vaikka olikin tosi ihana sää, niin 19 lisäkilon kanssa se on aika raskasta. Saavuttiin kuitenkin vihdoin Vantaalle ja pienen harhailun jälkeen löydettiin meidän hotelli. Käytiin syömässä iltapalat ja sit painuttiin pehkuihin. Herätys 4.30.

Philip jäi katsomaan perään kun lähin kotoa.

25.5

Eipä tullu paljo nukuttua. Päässä pyöri ihan liikaa asioita, että olis voinu nukkua. Syötiin nopeesti aamupala ja lähdettiin sitten lentokentälle. 

Päästiin aika nopeesti turvatarkastuksista läpi ja päästiin odottelemaan koneen nousua. Kun kello rupes lähenemään puoli kaheksaa, mua alko jo pikkusen jäännittää. Kaikki meni kuitenki hyvin, vaikka en kyl ihan hirveesti tykänny olla lentokonees. 

 Tässä kuvassa me lennetään Valencian yllä, kohta laskeudutaan. Alicanteen me saavuttiin vähän yhdentoista jälkeen paikallista aikaa. Perillä me tavattiin paikallisen koulun opettaja Juan, joka vei meidät meidän majapaikkoihin. Mä pääsin tapaamaan Marían jonka luona mä asun seuraavat 32 päivää. Marían luona asuu myös Kaliforniasta tullut Cassy. 

Päästiin illalla tapaamaan Ranskasta tulleita vaihtareita. Alicanten kadut on tosi kauniita. Oli paljo katuja joiden varsilla kasvoi suuria puita. Mun lemppreita oli nää puut joissa oli pelkästään violetteja kukkia.

  Illalla, kun palattiin kotiin, me nähtiin vielä vilaukselta Castell de Santa Bàrbara.

26.5

Vihdoin unta. Aamu alkoi kahvilla johon kastettiin magdalenoja, jotka ovat espanjalaisia muffinseja. María ihmetteli kun join aamukahvin kylmällä kauramaidolla. Yhdeksän maissa tapasimme Sirpan kanssa Juanin joka vei meidät purjehdusklubille kahville. 

Näkymät klubilta oli hienot. Täytyy ostaa aurinkolasit.

Kahvit juotua Juan vei meidät tutustumaan hänen kouluunsa. Koulu oli ylä-aste jossa myös opetettiin ammatillisia aineita. Pääsimme seuraamaan yhden englanninopettajan tunteja. Ensimmäinen tunti oli 18-25 -vuotiaiden automekaanikoiksi opiskelevien miesten. Opettaja kertoi, että miehet olivat todella innoissaan, että kaksi naista olisi tulossa puhumaan heille. Tosiaan olivat, yksi lupasi valmistaa mulle aiolia ja toinen pyysi puhelinnumeron. Hauskaa meillä oli! Esittelimme Suomea ja kuunneltiin musiikkia. Toinen tunti oli ilmeisesti ylä-aste ikäisten tunti. Koko luokka lähti pitämään tunnin ulos isojen fiikuksien alle. 

Pian meitä alkoi jo väsyttää joten lähdettiin kotiin. Päästiin harjoittelemaan ratikalla kulkemista ja mä kaaduin jopa kaks kertaa kun ratikka lähti liikkeelle. Käytiin hetken lepäämisen jälkeen ravintolassa jonne ei kyllä tarvi mennä toiste. 

Illalla mulla alkoi olemaan aika kova koti-ikävä ja halusin muuta ajateltavaa joten lähdin harhailemaan kaupungille. Päädyin käymään baarissa ja sitten vaan kävelin esplanadilla. Kadun varressa oli myyntikojuja joissa myytiin kaiken laista rihkamaa.

Harhailin kaupungilla pari tuntia kuvitellen olevani jossain elokuvassa mystinen turisti. 

Aurinko laski tosi nopeesti, mutta kylmä ei missään vaiheessa tullut.

Lähdin kävelemään kotiin päin joka olikin sitte helpommin sanottu kuin tehty. En halunnu heti kattoa mapsista missä mä olin vaan yritin löytää itse kotiin. Päädyin sitten kuitenkin harhailemaan melkein tunnin pyörien lähinnä ympyrää, ennen kuin luovutin ja katoin kartta. Olin ollu koko ajan väärällä puolella tietä.........

27.5

Aamulla päästiin tutustumaan pieneen päiväkotiin. 

Päiväkoti sijaitsi tavallisessa kerrostalossa. Tilat olivat kuitenkin melko tilavat. Kuvassa näkyy yksi heidän luokistaan. Päiväkodissa oli vain yksi aikuinen töissä. Lapsia ryhmässä oli 15, mutta onneksi he kuulemma eivät ole yhtä aikaa hoidossa. Lapset olivat nuorin lapsista oli aloittanut ryhmässä neljän kuukauden iässä ja vanhin, 3-vuotias, aloittaa syksyllä esikoulun. Lapset olivatmeidtä välittömästi kiinnostuneita ja mä pääsinkin leikkimään heidän kanssaan. Pääsin käyttämään huono espanjan taitoani leikeissä. Yo quiero pan! Yo no quiero más agua! Yo quiero ser tú amigo.

Leikkihetken jälkeen lähdimme käymään Juanin koululla. Pääsimme osallistumaan Juanin työkaverin

"synttärikahveille" jotka olivat porkkanakakkua ja vermuttia. Lounaalle lähdettiin pieneen ravintolaan jossa liityimme koulun opettajien seuraan. Yksi opettajista, jonka olimme tavanneet jo edellisenä päivänä, kertoi, että seurueemme koko oli 10, mutta he olivat tilanneet paellaa 14 hengelle. Paellalla tosiaan oli kokoa. 
Lounasta syötiin pitkään ja hartaasti. Puhe ei koskaan lakannut. Ruoan jälkeen kaikki tilasivat kahvit. Espanjassa erilaisia kahveja on lukemattomia. En ole vielä uskaltannut tilata muuta kuin café con leche eli kahvi maidolla. Yhdellä ravintolan tarjoilijalla oli myös syntymäpäivä, joten pöytään tuotiin vielä pullot kerma- ja hunajalikööriä. Musta tuntui oudolta ruveta juomaan kolmelta päivällä, mutta kohteliasuudesta maistoin hunajalikööriä. Kaadoin shottilasiin likööriä ja viskasin koko homman kerralla kurkkuun ja kun laskin lasin pöydälle, kaksi opettajista tuijotti minua suut auki. Likööriä olisi kuulemma pitänyt maistella eikä juoda shotteina! Sanoin vain olevani suomalainen ja he hyväksyivät..

Illalla kämppäkaverini Cassy oli lähdössä muiden vaihtareiden kanssa baariin, joten lähdin mukaan. Baari sijaitsi todella ruuhkaisella kadulla. Baari oli tupaten täynnä ja päädyinkin lähtemään sieltä nopeaasti. Lähdin käymään samassa baarissa, kuin missä olin ollut edellisenä päivänä. Mulla kävi tuuri, sillä pääsin tutustumaan mun kanssa saman ikäiseen pariskuntaan Aphraan ja Skylariin. Aphra sattui vieläpä olemaan kotoisin Ruotsista, joten juttu kulki hyvin. 

28.5

Lauantaipäivän vietin Aphran ja Skylarin kanssa kaupungilla ja heidän kotonaan, missä Aphran äiti teki maailman parasta pastaa.

29.5

Lähdin aamulla Sirpan kanssa käymään Castell de Santa Bàrbarassa. Lämpöä oli heti aamusta 25℃ ja

meidän päästyä linnaan lämpöä oli jo 32℃. Linnan pää idea oli ilmeisesti näköalat, joten esillä oli hyvin vähän vanhoja tavaroita. Yhdestä huoneesta kuitenkin löysimme hienon mosaaiikkiseinän, joka oli tehty linnan raunioista löytyneistä hajonneista astioista. Näköalat linnasta olivat kyllä hienot joka suuntaan. Kuumuus sai meidät kuitenkin lähtemään kotiin aika nopeasti. 

30.5

Ensimmäinen työpäivä. Melkein. Juan lähti aamulla viemään meidät mun harjottelupaikkaan, mutta matkalla sinne mulla alkoi niin paha matkapahoinvointi, että piti lähteä kotiin lepäämään. Koitetaan huomenna uudestaan.

31.5 

Tänään pääsin jo töihin asti. Päädyin luokkaan joka oli täynnä lapsia jotka huusivat ja riehuivat. Yksi hoitajista, Soraya, auttoi mut alkuun. Sain työvatteet ja pääsin aloittamaan hommat. Mut sijoitettiin 2-3 -vuotiaiden ryhmään jossa lapsia on joka päivä vähintään 25. Tässä tulee ensimmäinen eroavaisuus Suomeen. Suomessa päiväkotiryhmässä saa olla alle 3-vuotiaita 12 ja vain 4 lasta yhtä aikuista kohden. Tässä päiväkodissa yksi hoitaja vastaa yli 20 lapsesta yksin. Tämä ei kuitenkaan tuntunut olevan päiväkodin työntekijöille ongelma. Itse vain kastoin kärsivänä vieressä kun hoitajat retuuttivat lapsia ympärinsä ja ongelmatilanteet ratkaistiin huutamalla ja jäähypenkillä.

Lapsilla on jatkuvasti liikaa energiaa. Päivässä käydään kerran ulkona, mutta siihen on varattu vain 30 minuuttia. Ulkotilat on tekonurmea ympäröitynä korkeilla muureilla. 

Olin varautunut siihen etteivät työntekijät osaa englantia ja joudumme selviytymään mun erittäin huolla espanjalla ja kääntäjällä ja näin olikin. Hämmennystä kuitenkin herätti se, että päiväkoti mainostaa itseään kaksikielisenä ja kertoo nettisivuillaan käyttävänsä TET (Total English Teaching) metodia jokapäiväisessä kasvatuksessa. Nettisivulla kerrotaan kuinka lapsille opetetaan englantia jo pienestä pitäen arkisten asioiden yhteydessä. Koko päiväkodissa on kuitenkin vain kaksi työntekijää, jotka ymmärtävät englantia yhtä paljon kuin mä espanjaa. Muutenkin olen saanut sen kuvan tästä päiväkodista, että he haluavat antaa itsestään paremman kuvan mitä he oikeasti ovat. Esimerkkinä se, että aina ennen kuin lapsi haetaan kotiin, hoitaja ruiskauttaa hänen päälleen hajuvettä...

1.6

Tänään töissä järkytti eniten hygienian taso. Sitä ei nimittäin ole. Päiväkodissa on yksi moppi kahta luokkaa kohden ja sillä luututaan lattioita päivän mittaan. Sillä myös luututaan kaikki eritetahrat vettä välissä vaihtamatta. Lapsilla ei ole mahdollisuutta pestä käsiään vessassa, eikä vessapaperia ole myöskään saatavilla. Kakkosen käydessä hoitaja pyyhkäisee lapsen pepun puhtaaksi kosteuspyyhkeellä tietenkään itse kumihanskoja käyttämättä tai pesemättä käsiään. Joudun itse kantamaan saippuaa ja käsidesiä mukanani töissä sillä niitä ei ole tarjolla työntekijöille.

Päivän aikana lapsille kertyy todella paljon istumista. Ryhmät ovat niin isot ettei hoitajalla ole aikaa huomioida kaikkia, joten lapset laitetaan istumaan. Tv on päällä melkein koko päivän. Lapset joko riehuvat, tappelvat tai tuijottavat jähmettyneinä tv:tä. En ymmärrä miksei lapsia voi päästä pihalle luokasta, sillä siihen on todella hyvä mahdollisuus. Luokassa on ovi ulos aidatulle pihalle, mutta lapset eivät saa mennä pihalle kuin puoleksi tunniksi aamuisin. Ei ihme, että lapset käyvät koko ajan ylikierroksilla...

2.6

Tänään päätin kysyä jos saisin nähdä päiväkodin hygienia- tai turvallisuusmanuaalin. Kumpaakaan ei ollut. Päiväkodin johtaja ei oikein edes ymmärtänyt mitä olisin halunnut nähdä vaikka sen hänelle selitin engalnniksi ja espanjaksi. Pyysin saada nähdä ihan mitä tahansa kirjallista ohjetta esimerkiksi hygieniasta. Mitään ei kuulemma ollut.

Koulussa olemme paljon puhuneet tunnetaidoista ja siitä kuinkaa hyödyllisiä ne ovat. Olin aluksi innoissani kuin näin, että tässäkin päväkodissa on opeteltu tunteita. Innostuin kuitenkin liian aikaisin, sillä yksikään lapsista (tai aikuisista) ei osaa ilmaista tunteitaan kuin huutamalla, lyömällä ja itkemällä.

3.6

Aamulla tunsin kurkkuni olevan vähän karhea. Päätin kuitenkin lähteä töihin, sillä päiväkodin johtaja oli pyytänyt minua pitämään lapsille jokin näköisen oppitunnin. Johtajan perustelu tähän oli, että hän haluaa nähdä, että minä osaan hommani. Tämä vähän nauratti, sillä tuntuu, että minä olen ainoa, jolla on edes jonkun lainen koulutus tähän hommaan.

 Pidin oppitunnin kuitenkin mielelläni. Johtaja halusi, että oppitunti on englanniksi, ilmeisesti koska kukaan heistä ei osaa englantia ja ovat kuitenkin luvanneet kaksikielistä opetusta vanhemmille.... Oppituntien jälkeen ääneni alkoi katoamaan ja jouduin lähtemään kotiin. 

Tässä vielä parit kuvat luokkahuoneista jotka otin lähtiessäni. Kaikki esille laitetut lelut ovat koristeita, eikä niillä saa oikeasti leikkiä.

Levähdin hetken kotona, mutta oloni ei äänen lähtemisen lisäksi tuntunut kovin pahalta, joten päätin vielä illalla lähteä käymään arkeologisessa museossa. Museo oli yllättävän pieni, tai sitten en jaksanut vaan keskittyä yksin ollessani. Kuumuus ja huono olo alkoivat kuitenkin painaa päälle ja päätin lähteä kotiin. Illemalla oloni vaan paheni ja oli varmaa, että olin tullut kipeäksi.

4.6

Aamulla olo ei ollut yhtään parempi. Kuumetta ei ollut, mutta joka paikkaan sattui. Onneksi oli kuitenkin vapaapäivä. 

5.6 - 6.6

Molemmat päivät meni sairastellen. Maanantai iltana oli jo pakko päästä käymään ulkona. Tein pienen lenkin joka ei tehnytkään hirveän hyvää vielä puolikuntoiselle.

7.6

Tänään pääsin vierailemaan päiväkodin nuorimpien ryhmässä. Ryhmä koostui noin kymmenestä 0-1 -vuotiasta ja heidän kanssaan oli (yllätys, yllätys) yksi hoitaja. Pääsin auttamaan heitä ruokailussa, jossa tosiaan apua tarvi. Lapset (tai vauvat..) istuivat syöttötuoleissa pöydän ympärillä ja hoitaja kauhoi ruoka vuorotellen jokaisen kirkuvan lapsen suuhun. Melu ja sotku oli melkoista. Yllätyin siitä millaisia lelula lapsilla oli. Kaikki lelut olivat parhaat päivänsä nähneitä, enimmäkseen rikkinäisiä ilmeisesti isompien lasten hylkäämiä. Välillä hoitaja saattoi kadota jonnekkin jopa kymmeneksi minuutiksi, jolloin minua karsastavat vauvat jäivät huutamaan kuin syötävät. 

Näiden työpäivien jälkeen tunnen oloni usein todella väsyneeksi. Tuntuu todella turhalta, koska en pysty auttamaan lapsia kielimuurin vuoksi. Mun sana usein jyrätään muiden hoitajien toimesta. Näen hoitajien usein pyörittelevän silmiään minulle, kun yritän toimia oman koulutukseni mukaisesti. 

8.6

Tänä aamuna musta vastaava hoitaja päätti, että mun täytyy lennosta pitää aamutuokiot kaikille päiväkodin ryhmille. Sain tuokiot pidettyä joten kuten, mutta tuskimpalapset saivat niistä mitään irti. Mua jäi harmittamaan tää asia koko päiväksi. Tuntui tosi epäreilulta, että mun pitäis osata pitää oppitunti aiheesta joka mulle on kerrottu viis minuuttia sitten. Kun olin mielestäni saanut tuokion pidettyä omalle ryhmälleni, hoitaja sanoikin, että tuokion kuuluisi kestää 20- 30 minuuttia. Yritin selittää hoitajalle, että hän ei voi vaatia 0-3 -vuotiaita lapsia keskittymään puolta tuntia, mutta vastaukseksi sain vain, että nämä ovat koulun säännöt. Vähä tuntuu siltä, ettei kellään täälä ole mitään koulutusta...

Iltapäivällä otin vähän kuvia luokan siisteydestä. Kuvassa näkyy seinä jota vasten lapset laitetaan istumaan päivässä useita tunteja. Seinää (kuten tuskin muutakaan) ei varmaan ole pesty koskaan. 

Oon kerännyt listaa kysymyksistä joihin yritän saada vastaukset ennen kuin lähden. Yksi näistä kysymyksistä on, että kuinka usein he pesevät luokat perusteellisesti. Pelkään jo nuyt vastausta...

Kaikille työntekijöille tarjotaan päiväkodin puolesta ilmainen lounas. Tässä tämän päivän ateria. Mysteeriksi jäänyttä kalaa ja ruskeaa keittoa. Yksi Juanin työkavereista sanoi kerran, että espanjalainen ruoka ei ole miksi vaan miksi ei, ja se todella näkyy.

Tähän loppuun vielä erittäin väsynyt minä ja päiväkodin työvaatteet. 

9.6

Tämä päivä oli jostain syystä harvinaisen raskas. Heti aamusta hoitaja kertoi, että minun pitäisi taas improvisoida lapsille aamutuokio/englannintunti. Tällä kertaa päätin, että en aijo olla hiljaa ja kärsiä vaan sanoa mikä mieltä painaa. Selitin hoitajalle, että en tunne oloani mukavaksi pakottaa lapset istumaan hiljaa paikallaan 30 minuuttia kun minä selitän heille lennosta niitä näitä. Se ei hyödytä ketään meistä paitsi hoitajaa joka saa hetken rauhaa. Hoitaja ohjasi minut kertomaan saman päiväkodin johtajalle jonka kanssa kävinkin pitkän keskustelun. Lopulta päädyimme sopuun asiasta, minä en pidä huonoja improvisoituja oppitunteja eivätkä he oleta minun olevan heidän puuttuva englanninopettajansa. Kiittäessäni johtajaa sain silmien pyöräytyksen ja erittäin sarkastisen "ole hyvä". 

Harjoitteluni tehtäviin kuuluu kyllä suunnitellun tuokion pitäminen, jonka olenkin jo tehnyt. Lisäksi olen nyt tehyt seitsemän improvisoitua. 

Päivä meni siinä, kun hoitajat pompottelivat minua luokasta toiseen, koska eivät keksineet minulle tekemistä. Tekemisen puute ei tietenkään tarkoita sitä, etten itse yrittäisi keskiä sitä. Yritän jatkuvasti tunkea itseäni lasten mukaan, mutta joko hoitajat käskevät minut muualle tai lasten täytyy istua hiljaa paikallaan. Hoitajien tavoitteena on koko ajan saada lapset istumaan nätisti hiljaa ja odottaa seuraavaa siirtymää uuteen paikkaan, jossa istua nätisti hiljaa.

Tänään otin tosissani aikaa siitä mitä lapset tekevät päivän aikana.

30 min: leikkimistä hiljaa "leluilla", kuten viinipullonkorkeilla.

1h 30 min: hiljaa tv:n katsomista.

15 min: välipala

15 min: hiljaa istumista, kun hoitaja on jossain

30 min: ulkoilua sisäpihalla

1h: lounas

2h: päiväunet

30 min: välipala

1h 30 min: hiljaa istumista, kunnes lapset haetaan kotiin.

Koko päivän aikana lapset saivat leikkiä n. tunnin. Tänään myös näin kun hoitaja mätkäisi lasta tämän kengällä. Kukaan ei tehnyt asialle mitään.

Jos tästä paikasta pitää jotain hyvää sanoa, niin se on nämä pehmusteet ovissa. Jos lapsella jää sormet oven väliin, on pehmuste suojana. :)

10.6

Heräsin aamuyöstä siihen, etten pystynyt nielaista. Taas kipeänä. Tänne on luvattu lämpöaaltoa seuraavaksi viikoksi. Tulee varmasti olemaan kivaa maata kipeänä sisällä, kun ulkona on +35℃.

Musta tuntuu, että kaikki mitä mä kirjoitan tänne on pelkkää valittamista. Älkää ymmärtäkö väärin. Mulla on tosi kivaa täälä ja oon niin ylpee itsestäni, että uskalsin lähteä. Mä vaan satun olemaan semmonen ihminen, joka valittaa aina vaikka kaikki oliskin hyvin. Täälä on joka päivä aivan upee sää, ihmiset on aina ystävällisiä, maisemat on ihanat ja kokemus tulee jäämään mun mieleen aina. Tällä hetkellä toivoisin vaan, että olisin paremmassa kunnossa, että voisin nauttia tästä kaikesta niin paljo kuin haluisin. Toivottavasti huomenna on jo parempi olo.

11. - 18.6

On ollut aika hektinen viikko. Perjantaina tää nuha alko taas pahentumaan. Jostain syystä mua kuitenkin ahdistaa täälä enemmän, kuin normaalisti, joten mun on tosi hankala olla monta päivää yksin sängyssä. Vaikka olin tosi kipee ja väsyny, niin näin mun kavereita, koska se auttaa tosi paljon. Se ei kuitenkaan ollu mitenkään erityisen hyvä idea mun fyysisen kunnon puolesta. Mun olis pitäny levätä, mutta samaan aikaan jos mä olisin vaan maannu sängyssä koko viikonlopun, mä olisin tullu hulluksi. Maanantaina en menny töihin ja tiistaina kävin lääkärissä. Sain lääkityksen ja nyt tuntuu, että pahin on ohi. Mulla on edelleen aika paha yskä ja mun ääni ei oo vieläkään palautunut. 

    Naurettiin mun kavereiden kanssa sille, että ne ei edes tiedä miltä mä oikeesti kuulostan, koska mä oon ollu kipee tän koko ajan. 

Loppu viikon olinkin sitten töissä normaalisti.

16. päivä päiväkodilla oli eräänlainen kevätjuhla jossa lapset saivat todistukset ja he esittivät vanhemmille tanssiesityksen. "Kevätjuhlasta" huolimatta lapset jäävät kesälomalle vasta 30. kesäkuuta.

Musta on ihanaa kuinka 

paljon puistoja täälä on.

Eilen töistä lähtiessä sain ihanaa palautetta yhdeltä vanhemmalta. Mun ryhmässä on yksi englantia puhuva lapsi joka ilmeisesti puhuu musta koko ajan kotona. Lapsen äiti kiitti siitä kuinka tervetulleen olon olen saanut tehtyä lapselle. Oikeasti, musta tuntuu, että mä nautin tästä tilanteesta enemmän kuin tämä lapsi, koska se on oikeastaan ainut ihminen jolle pystyn puhumaan töissä ilman, että pitää koko ajan käyttää kääntäjää.

Ensi viikko alkaakin sitten olemaan mun viimeinen viikko täällä. Mulla on jo nyt haikea olo lähtemisestä, mutta samaan aikaan haluan niin kovasti päästä kotiin. 

Mä oon saanu niin paljon tästä koko reissusta. Tää on avannu mun silmät sille kuinka hyvin meillä on asiat Suomessa. Niinku mun kaveri sano, että Espanja on vaan "3th world country disguised as a 1st world country." Ja se on kyllä totta koska täällä ihmiset tuntuu olevan tosi ylpeitä itsestään ja maastaan, mutta silti tosi sokeita omille ongelmilleen.