Työssäoppi Espanja, Fuengirola 22.2-7.4.2022 kosmetologi opiskelija Jonna Härö
Johdanto
Luokkakaverini kysyi minulta olisinko halukas lähtemään hänen mukaansa ulkomaille suorittamaan seuraavan työssäoppimisen, vastaus oli tietenkin kyllä ja kohta olikin jo matka varattuna. Halusin mennä ulkomaille suorittamaan työssäopin taka-ajatuksena englannin kielen oppiminen ja harjaantuminen kosmetologina. Meidän kohdemaa oli Espanja ja kaupunkina Fuengirola.
Valmistautuminen
Valmistauduin reissuun yhdessä luokkakaverini kanssa joka oli juuri palannut lomareissulta kyseisestä paikasta. Hän näytti minulle kuvia ja sain kuulla millainen Fuengirola paikkana on. Juttelimme paljon ja suunnittelimme reissua etukäteen. Ostimme lento-ja junaliput sekä varasimme majoituksen. Kävin KV-infossa josta sain paljon lisä neuvoja. Tein myös kielitestin ja harjoittelin muutenkin englantia. Otin myös itsenäisesti reissukohteesta selvää netin kautta.
Matkustaminen
Lentomme lähti Helsinki-Vantaan lentokentältä. Menimme jo edellispäivänä Oulaisista Helsinkiin junalla ja yövyimme koulukaverini tuttavan tykönä. Lento ei jännittänyt minua sillä olen matkustanut ennenkin lentäen. Varasin lennolle mukavat vaatteet sekä tekemistä: musiikkia ja puhelimeen pelejä jotka toimivat ilman nettiä. Matka ei onneksi ollut pitkä ja kohta olimmekin Espanjassa. Laskeuduimme Malagan lentokentälle josta hyppäsimme junaan mikä vei meidät Fuengirolaan. Fuengirolan juna-asemalta kävelimme meidän majoitukseen joka sijaitsi lähellä asemaa.
Fuengirolassa kuljimme jalan mutta käytimme myös bussia sekä junaa vierailessamme muissa kaupungeissa vapaa-ajalla. Julkisilla kulkeminen oli edullista ja helppoa.
Takaisin Suomeen paluu sujui myös ongelmitta vaikka jouduinkin huumetestiin lentokentällä, haha! Malagan lentokenttä on todella pieni joten siellä oli helppo kulkea. Lensimme Malagasta Helsinki-Vantaan lentokentälle josta otimme junan Tikkurilaan ja sieltä Oulaisiin.
Työssäoppimispaikka ja työskentely
Työskentelimme Helmi Beauty Salon nimisessä kauneushoitolassa jonka palveluihin kuului parturi-kampaamo, SKY-kosmetologi, kynsi-ripsiteknikko sekä hieroja. Kosmetologi opiskelijana olin siis SKY-kosmetologi Tiinan kanssa. Hän oli todella hyväsydämminen ja auttavainen ohjaaja meille. Työpaikalle saapuessamme meidät otettiin todella hyvin vastaan ja pääsimme heti hommiin.
Työtehtäviini kuului jalka-käsi-ja kasvohoidot, ripsien että kulmien värjäykset, geelilakkaukset, asiakaspalvelu johon sisältyi mm. puhelimeen vastaaminen ja asiakkaiden aikojen varaaminen sähköiseen ajanvarauskalenteri Timmaan. Myös erilaiset siivoustehtävät kuuluivat jokapäiväiseen työrutiiniin kuten pyykkäys, välinehuolto ja roskien vienti.
Työskennellessä meillä oli mukavaa, oppi paljon uusia asioita ja tuli paljon rohkeutta uskaltaa tehdä hoitoja asiakkaille, varmuutta siis omaan tekemiseen. Tuli tutustuttua uusiin erilaisiin kosmetiikka tuotteisiin ja erilaisiin tapoihin tehdä hoitoja. Helmessä oli myös kolmas opiskelija samaan aikaan Suomesta, eri koulusta kuin me. Hän opasti meitä myös jos Tiina itse ei kerennyt. Sain häneltä vinkkejä komedoraudan käytöstä sekä kulmien värjäyksessä jotka molemmat opin tuon reissun aikana.
Teimme töitä 5h-8h päivässä, 5 kertaa viikossa. Työaikamme meni asiakkaiden aikojen mukaisesti, joten mitään virallista työaikaa meillä ei ollut.
Meillä kävi paljon asiakkaita jota en yhtään ihmettele sillä paikka oli todella mukava ja leppoisa. Helmessä viihtyy työntekijänä että asiakkaana mainiosti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti