Työssäoppiminen Irlanti 9.4-18.5.2018 Anna Kamula

Irlannin maaseutua

Olin kuusi viikkoa työssäoppimassa Irlannissa, Tullow- nimisessä kaupungissa, pienessä Coolkennon kylässä. Sain asua koko harjoitteluni ajan tilalla, jossa työskentelin. Tilalla oli noin 450 lammasta, 11 pässiä ja kaikki karitsat päälle. Asuin yhdessä tilan omistajien Evelynin ja Williamin kanssa. Tilalla oli myös kaksi lammaskoiraa.

Päätin jo ennen ammattikoulun aloittamista, että lähden viimeisenä opiskeluvuotena ulkomaille työssäoppimaan. Halusin oppia miten ulkomailla työskennellään, millaisia ihmisiä siellä on sekä millainen on kieli ja kulttuuri.

Irlanti oli jo alussa mielessä, kun rupesin miettimään paikkavaihtoehtoja. Meinasin jo luopua ajatuksesta lähteä Irlantiin, kun ei tiedetty, mitä kautta sinne voisi päästä. Sattumalta kaverini huomasi Instagramista, että tänä vuonna olikin ollut yksi suomalainen Irlannissa lammastilalla harjoittelussa. Opettajani sitten otti asiasta selvää ja pian sain kuulla, että minulle oli paikka Irlannissa. Olin innoissani ja aloin heti suunnittelemaan matkaa!

Minun tuli paperihommien lisäksi osallistua ulkomaille lähtevien valmennuspäivään, hankkia eurooppalainen sairaanhoitokortti sekä kuntayhtymän vakuutuskortti ja suorittaa OLS- kielitesti. Passi minulla oli jo ennestään, lentoliput varasin hyvissä ajoin. Equipeople- järjestö, jonka kautta löysin harjoittelupaikkani, lähetti selkeän ohjeistuksen, miten löydän Dublinissa oikeaan bussiin ja muutenkin tämä järjestö huolehti koko reissun ajan, että asiat olivat kunnossa. Suosittelen kaikille Irlantiin lähteville tuota järjestöä!

Matkani alkoi jo viikkoa ennen varsinaista matkustuspäivääni. Sain kyydin Helsinkiin, jossa majailin viikon siskoni luona. Matkustuspäivänä olin todella jännittynyt, sitä päivää oli odotettu. Lähdin taksilla kohti Helsinki- Vantaan lentokenttää. Olin siellä pari tuntia ennen lentoni lähtöä. Ihan hyvä oli ottaa aikaa, koska en yhtään muistanut, miten siellä toimittiinkaan. Pienen panikoinnin jälkeen löysin oikean portin ja pian olinkin koneessa matkalla kohti Irlantia.

Matkustaminen lentokoneella ja bussilla oli todella mukavaa

 

Lentoni Helsingistä lähti kello 16:45 ja kesti 3 tuntia. Kello oli Dubliniin päästyäni 17:55, koska aikaeroa oli 2 tuntia. Dublinissa löysin ohjeistuksen avulla oikean bussin ja matkani kohti Carlowia alkoi noin kello 19:10. Matka kesti päälle pari tuntia, oli jo tosi pimeää kun saavuin Carlowiin. Evelyn otti minut lämpimästi vastaan bussiasemalla ja sitten lähdettiin ajamaan autolla kohti maatilaa. Perillä tilalla oltiin noin kello 22:00.

Tapasin ensimmäisenä iltana pariskunnan toisen pojan Gordonin. Tilan isännän Williamin tapasin vasta seuraavana päivänä. Kaikki ihmiset ketä siihen mennessä olin jututtanut, olivat tosi mukavia ja ystävällisiä. Sain oman huoneen, kylpyhuoneen ja vessan käyttööni harjoittelun ajaksi.

Pieni shokki tuli aluksi, kun siellä puhuttiin niin murteella. En tiennyt, että se on niinkin erilaista. Ajattelin siinä vaiheessa, että miten ikinä opin ymmärtämään mitä ne puhuu. Aika äkkiä sitä oppi talon tavoille, mutta noin 2 viikkoa meni, että opin puhumaan paremmin englantia ja ymmärtämään paremmin mitä ne puhui.

Aloitin työni jo heti seuraavana päivänä. Minulle kerrottiin ensimmäisenä iltana, että työt alkaa aina noin kello 09:00 aamulla ja loppuu 17:00- 19:00 välillä. Kiire siellä ei ollut mihinkään, joten aamut oli aika rentoja. Se oli hassua, ettei kukaan näyttänyt ensimmäisenä päivänä paikkoja minulle, vaan aloitin heti työt. Toki paikat tuli tutuiksi siinä työskentelyn lomassa. Tilalla oli myös toinen opiskelija töissä. Jos en jotain tiennyt, niin kysyin ja kyllä niitä väärinymmärryksiä pari kertaa tulikin, muttei mitään suurempia. Kaikesta selvittiin!

Normaali työpäivä meni siis aikalailla seuraavasti. Ensimmäisenä juotettiin karitsoita tuttipulloista, siinä samalla ruokittiin sisällä olevat lampaat ja pässit. Sitten käytiin mönkijällä kiertämässä kaikki laitumet ja tarkistettiin lampaiden kunto. Päivällä tehtiin mitä milloinkin, siirreltiin lampaita, lääkittiin niitä, kuivitettiin karsinoita, annettiin heinää lampaille ja avustettiin karitsoimisessa. Illalla tehtiin samat hommat kuin aamulla ja välillä tuli ylityötuntejakin, mutta ei se haitannut. Työpäivät oli siellä vähän pidempiä kuin Suomessa. Tykkäsin kyllä työskennellä lammastilalla. En tiennyt ennen harjoittelua lampaista juuri mitään, mutta nyt tiedän paljon.

Työskentely erosi siinä mielessä suomalaisesta, että asioita ei tehty niin tarkasti, työturvallisuus ei ollut aina aivan huippuluokkaa, hygieniataso oli vähän alhaisempi ja työskentely sujui rennommin. Melkeinpä kaikki työt tehtiin yhdessä. Se oli hyvä, kun oli aina joku keltä kysyä neuvoa tarvittaessa. Tuo tila oli aika vanhanaikainen, käsin tehtiin aika paljon. Traktoreita ja muita koneita käytettiin toki apuna.

Pääsin yhdelle tilavierailulle mukaan. Paikkoja siellä ei harmi kyllä kierrelty, vaan puhuttiin lähinnä vain lammastilojen ongelmista. Niitä on ollut nyt aika paljon Irlannissa huonon sään vuoksi. Aika paljon oli sateisia, kylmiä ja tuulisia päiviä. Onneksi vapaa- päivinä sattui melkein aina aurinko paistamaan.

Kuvia lampolasta ja laitumelta

 

Ruokakulttuuri oli vähän erilaista mitä Suomessa. Tosi paljon syötiin leipää, jonka päälle laitettiin hilloa ja teetä juotiin tosi paljon. Aika yksinkertaista oli ruoka.

Erityisruokavaliolaiselle kuten minulle oli aluksi vähän vaikeaa löytää sopivaa ruokaa, mutta lähdin mukaan kauppaan ja näytin mitä saan ja mitä en syödä, niin asia saatiin kuntoon.

Tuolla oli silleen, että aamulla kaikki söi mitä tahtoi. Yleensä muroja, leipää ja teetä. Noin 11- 12 aikaan oli tee- aika, juotiin teetä ja syötiin leipää. Sitten noin 2- 3 aikaan päivällä syötiin jotain ruokaa. Illalla kun työt päättyi oli isompi ruoka. Aika paljon syötiin perunaa, kanaa, kalaa ja lihaa. Sitten iltapalaksi sai syödä mitä halusi.

Yllätyin, kuin kylmä siellä talossa oli. Yleensäkin Irlannissa on suurin osa taloista kivitaloja ja ne on kylmiä. Jälkeenpäin ajateltuna olisi niitä villapaitoja kannattanut ottaa enempi mukaan! Töissä ja yleensäkin kannatti pukeutua kerroksiin, koska sää saattoi muuttua ihan yhtäkkiä. Jotkut Irlannissa sanovatkin, että Irlannissa on päivän aikana neljä vuodenaikaa.

Arkena autoin ruuan laitossa ja kotitöissä, koska siellä on kohteliasta auttaa. Iltaisin yleensä katsottiin televisiota ja juteltiin. Opetin heille suomea ja he opettivat irlantia. Se oli hauskaa! 

Viikonloput oli vapaita. Aika paljon liikuin Gordonin ja hänen kumppanin Michellen kanssa. Vietettiin iltaa heidän kotonaan, jossa tutustuin heidän ystäviin. Käytiin shoppailemassa Corey- nimisessä kaupungissa sekä vaeltamassa Glendaloughin vuoristossa. Se reissu jäi mieleen, niin hieno kokemus. Aivan uskomattoman kauniit maisemat oli! Käytiin myös kuuntelemassa irlantilaista musiikkia, se on niin erilaista, mutta kivan kuulosta.

Tein myös yhden reissun yksin, lähdin bussilla päivän reissulle Kilkenny- nimiseen kaupunkiin. Se oli tosi ihastuttava paikka! Kävi vain vähän hassusti, kun bussi, jolla minun piti lähteä takaisin, ei tullutkaan. Odotin ainakin yli tunnin, koska ajattelin, että bussi on myöhässä. Siellä myöhästely on arkipäivää. Soitin sitten Evelynille, joka odotti minua Tullowissa, jonne minun oli tarkoitus mennä. Onneksi Evelynillä oli vapaapäivä ja hän pääsi hakemaan minut. Selvisi, että bussiaikataulut oli viime hetkellä muuttuneet ja siksi bussi ei tullut. Mutta isompia kommelluksia ei sattunut tuolla reissulla. Vietin myös vapaapäiviäni tilalla, kävin kävellen katselemassa paikkoja ja vietin aikaa isäntäväen kanssa.

Toisiksi viimeisenä viikonloppuna lähdin Dubliniin, jossa minulle paikkoja näytti toinen suomalainen, joka asui siellä. Kierreltiin katselemassa paikkoja ja shoppailtiin. Olin yötä Trinity City Hotellissa ja olihan se upea paikka. Sunnuntaina ostelin tuliaisia ja istuin Hop on Hop off- nimisessä turistibussissa, joka kierteli ympäri Dublinia. Jäi tosi hyvä fiilis Dublinista.

Osallistuin myös yhtenä viikonloppuna tapahtumaan, jossa kerättiin rahaa Alzheimeriä sairastaville myymällä vaatteita ja tavaraa. 

 

Ylimmät kuvat on Glendaloughista ja alimmat Dublinista, Trinity College             (suosittu turistikohde) ja turistibussi, jonka kyydissä olin.

Ihmiset Irlannissa on aivan ihania. Niin ystävällisiä ja huolehtivaisia. Kysyvät aina mitä kuuluu ja kertovat mielellään kaikkea mahdollista sekä ovat innokkaita näyttämään paikkoja. Opin tarjoamaan aina apua, koska ne ei yleensä pyydä apua vaikka sitä tarvitsisivatkin. Tuntui, että koko Irlannissa on semmoinen rento meininki, sen jotenkin aistii. Ja ainakin tuolla paikassa naapurit auttoivat toisiaan ja se oli minusta tosi hienoa!

Opin ottamaan asiat rennommin ja että kaikki ei aina ole niin vakavaa. Voisin kyllä tuoda sen kulttuurin Suomeen!

Viimeisenä iltana tulin sairaaksi, mutta onneksi olo oli matkustuspäivänä sen verran parempi, että pystyin matkustamaan. Haikeaa oli lähteä, kun oli ollut niin mukavaa. Lähdimme bussilla kello 14.30 kohti lentokenttää. Evelyn tuli saattamaan lentokentälle, koska olin vielä vähän puolikuntoinen. Tosi yksinkertainen oli Dublinin lentokenttä ja lähtöportti löytyi helposti. Kone oli noin tunnin myöhässä ja olin puoli 1 yöllä Suomessa. Lentokentältä otin taksin ja menin siskoni luokse pariksi yöksi. Sitten matkustin junalla Ylivieskaan ja sieltä minua tuli hakemaan äiti ja sisko. Oli kyllä ihana palata Suomeen ja nähdä kaikkia tuttuja!

Suomeen palattua tein toisen kielitestin ja hoidin muut tarvittavat paperihommat. Mielestäni koko ulkomaan reissua koskevia paperihommia ei edes ollut paljoa ja ne tuli tehtyä aika nopeasti.

Luulen kyllä, että tämä harjoittelu auttaa minua tulevaisuudessa työnhaussa ja jos ulkomaille töihin innostuu lähtemään, niin siinä myös. Sain lisää itsevarmuutta ja rohkeutta lähteä uudestaankin matkaan. Opin paljon itsestäni ja muista ja suosittelen kaikille opiskelijoille ulkomaille lähtöä, se on hieno kokemus ja siinä oppii paljon.

Kaikenkaikkiaan olen todella tyytyväinen, että lähdin ulkomaille ja jäi todella hyvä fiilis koko reissusta!