Työssäoppimassa Tanskassa 27.9.-9.11.2018 Emmi Hatula ja Juho-Kalle Klasila


Työssäoppimisjaksolle Tanskassa



Lähettiin torstai-perjantai välisenä yönä ajamaan kohti Helsinkiä ja lentokenttää. Lento lähti perjan-taiaamuna Helsingistä Tanskaan, Billundiin. Siellä meitä oli vastassa yksi Holstebron koulun opetta-jista, joka kuljetti meidät uudelle asunnolle, Holstebrohon. Kävimme myös uudella työpaikalla opet-tajan kanssa. Meillä oli viikonloppu aikaa tutustua paikkoihin ja maanantaina alkoi harjoittelu.

Asunto oli sisäoppilaitos, jossa opiskelijat asuivat. Asunto ei ollut kovin uusi, joten sen laatu ei ollut paras mahdollinen. Jouduttiin vaihtamaan huonetta kesken jakson homeongelman takia. Ensim-mäisessä huoneessa oli oma suihku ja vessa, mutta uudessa, puhtaammassa huoneessa ei ollut kumpaakaan, joten ne täytyi jakaa muiden opiskelijoiden kanssa. Keittiö oli myös yhteinen. Saatiin polkupyörät lainaan koko jaksolle ilmaiseksi koululta, mikä helpotti liikkumista paljon.

Työpaikalla työntekijät ottivat meidät hyvin vastaan ja asukkaille se oli myös mielenkiintoinen tilanne, kun tulimme Suomesta asti. Tanskassa lähihoitajat eivät saa tehdä niin laajasti ja moni-puolisesti hoitotyötä kuin Suomessa. Oikeastaan kaikki vastuu esim. haavanhoito jäi sairaanhoitajille. Monesti oli vain yksi sairaanhoitaja vuorossa, jonka piti huolehtia kolmen talon asukkaiden sairaan-hoidolliset asiat. Mielestäni Suomessa on laadukkaampaa hoitoa, vaikkei ole niin paljon aikaa asiakkaille.

Holstebro on kaupunkina todella kaunis, mutta iltaisin oli hieman tekemisen puutetta, koska kaupat sulkeutuivat jo puoli kuudelta illalla. Urheilumahdollisuuksia oli aika niukasti (ainakin mitä netistä löysin), koska joka paikkaan olisi pitänyt ostaa jäsenyys. Muihin kaupunkeihin olisi ollut kuitenkin helppo lähteä, koska Holstebrossa on juna-asema, josta junia kulki todella hyvin.

Saatiin avustusrahaa eRasmuksen kautta noin 1600 euroa, josta vuokraan meni aikalailla puolet. Lennot olivat todella halvat Finnairin kautta, johon sisältyi matkatavarat. Ruokaan meni aika paljon rahaa, koska Tanskassa oli paljon kalliimpaa kuin Suomessa. Jos tuli jotain ongelmia, pystyi vain kertomaan siitä työpaikalla tai ottaa yhteyttä vuokranantajaan, jotka sitten selvittivät sen.

Kokemuksena matka oli kyllä todella hyvä. Lähtisin ihan millon vaan uudelleen, mutta en kuitenkaan voisi kuvitella työskenteleväni Tanskassa tai kyseisessä kaupungissa. Suosittelen kaikille, joita vähänkään kiinnostaisi tietää millaista on työskennellä ulkomailla.
Tanskalaisten lähihoitajien Skills kilpailut



Holstebrossa oli valtavasti esillä erilaista taidetta jotka ympäröivät kaupunkia



 Työpaikan tilat olivat isoja, moderneja ja viihtyisiä.

Tässä sisäoppilaitos, jossa elettiin ja yritettiin pitää hauskaa kun oli vapaata. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti