Työssäoppimisraportti Tallinna, Viro 28.10-8.12.2017 Jenni Hautakoski

Työssäoppiminen Virossa


Lähteminen

29.10.2017. Silloin juna lähti, juna kohti tuntematonta! Olin siis edeltävänä keväänä täyttänyt hakemuksen ulkomailla tapahtuvasta työssäoppimisesta. Ajatuksena, että enhän mä nyt sinne tule pääsemään kaikkien muiden hakijoiden joukossa.. Olin jo kesälomalla, kun opettaja laittoi Wilma -viestiä että paikka olisi minulle auki Viron psykiatrisessa sairaalassa, osasto III:ssa. Jännitin koko kesän tulevaa reissua. Matkat menivät hyvin. Jännitin siksikin niin paljon, koska enhän ollut koskaan ennen reissaillut, varsinkaan yksin! Ylivieskasta lähti juna aamu kymmenen maissa kohti Helsinkiä, itkun sekaisin tuntein, olihan koti-ikävä jo lähtiessäin. Helsinkiin pääsin iltapäivästä, Virossa olin illalla perillä. Kyllä olikin voittajafiilis päästessä hotelliin perille. :-)

Paikan esittelyä

Osastolla III oli kolme eri osastoa, enemmän valvotut miesten sekä naistenosastot yläkerrassa, alakerrassa isompi, vähemmän valvottu miestenosasto.



Ohessa kuva eristyshuoneen vuoteesta lepositeineen, miestenosaston potilashuoneesta, sekä miestenosaston eteistilasta.

Harjoittelu

Olin Virossa siis sunnuntai-iltana, ja heti seuraavalla viikolla aloitin harjoittelun. Arvostus mielenterveys potilaita kohtaan on Virossa vielä ihan alkukantaista. Puhuivatkin siellä potilaiden kuullen, että nämähän ovat vain ''hulluja''. Ohjaajani kolmoisosastolla osasi hieman Suomea, kaksi nuorempaa työntekijää osasivat englantia. 
Ohessa kuva sairaalan ulkoseinästä. Vanhoja, kauniita rakennuksia.


Sain olla alusta lähtien hoitotyössä mukana, mm. Haavanhoidossa, EKG:n mittauksissa, injektioiden pistossa, lääkkeiden annossa, sähköhoidoissa mukana seuraamassa, otin vastuulleni myöskin vuorokautisen verenpaineseurannan ottamisen potilailta. 

Ohessa kuvia lääkehuoneesta sekä EKG –laitteesta. 


Harjoittelu ja vapaa-aika

Päivät harjoittelussa eivät vaihdelleet hirveästi. Virossa oli työntekijöiden kesken ihanan lämmin tunnelma, joka jäi mieleen. Tykkäsin paikasta, vaikka Eestin kielimuurin vuoksi ei hirveästi itse työstä jäänytkään käteen. 
Vapaa-ajalla ajelin taksilla kaupunkiin, ystävystyin Facebookin kautta yhteen Suomalaiseen tyttöön, ja kävimme monesti yhdessä ulkona syömässä, shoppailemassa kaupungilla. Hän oli asunut Virossa jo jonkin aikaa ja osasi näyttää minulle paikkoja. Vapaa-aikakin kului äkkiä kun pääsi tutustumaan uuteen ystävään, jonka kanssa olen pitänyt yhteyksiä jälkeenpäinkin.

Majoitus ja paluumatka

Majoituin harjoitteluni ajan Humala Hotellissa. Hotelli oli reilun kilometrin päässä harjoittelupaikastani, joten kävelymatkan päässä. Hotelli oli ihanan maalaisromanttinen, idyllinen majoittautumispaikka. Huono puoli oli, että hotellin henkilökunta oli Venäjänkielisiä, joten yhteistä kieltä ei meinannut löytyä, ja siivouksen taso melko kehnoa. Mutta kylläpä siellä tuon aikaa majoittui, ihanan palveluhenkisiä olivat ja tekivät asiakkaan olosta arvostetun. 
Tkaisin matkustin 8.12.2017. Matkat sujuivat hyvin, vaikka Suomen puolelle päästyäni tuntuikin hullulta, että voikin taasen puhua omaa äidinkieltään, ja jopa ymmärtää mitä muut ympärillä puhuvat.
Oli ihana päästä takaisin kotiin, vaikka ihana ja silmiä aukaiseva reissu olikin. 
Ehdottomasti kannustan lähtemään ulkomaan työssäoppimisiin, nimenomaan aukaisevat silmiä siitä, kuinka hyvin meillä täällä Suomessa asiat ovat. 









Ei kommentteja:

Lähetä kommentti