Raksapojat Lauterschwanissa
1. Ensimmäisen viikon kuulumisia.
Maanantaina 18.3
Heräsimme pirteästi ensimmäiseen työpäivään, kun saimme aamupala syötyä ja
aamukahvit juotua, niin lähdimme ajamaan työmaata kohti. Työmaamme sijaitsee
noin 4-5km päässä meidän asunnoltamme. Kun pääsimme työmaalle, aloitimme
purkamaan kärrystä työkalut ja muut värkit pois. Ensimmäisenä meidän piti
pystyttää iso teltta, johon pääsisimme sateensuojaan ja voisimme laittaa
kahvinkeitto pisteen sinne. Parin tunnin teltan pystytyksen jälkeen aloitimme
rakentamaan talon yläpuolelle tulevaa vajaa. Hirsikehikon pystytystä ei vielä
voitu aloittaa, koska perustuksia ei oltu vielä tehty valmiiksi ja hirret
saapuisivat vasta torstaina. Vaja alettiin rakentamaan elementteinä, koska sen
pystytys on siten helpompaa. Elementit saatiin nopeasti valmiiksi ja paikalleen.
Teemme töitä päivässä 10 tuntia, jotta saamme perjantain vapaaksi. Näin meillä
on enemmän aikaa kiertää Saksaa ympäri.
Kun saimme ensimmäisen viikon
työt pakettiin työnantajamme halusi viedä meidät viikonloppuna käymään
Ranskassa syömässä sekä tutustumaan toisen maailmansodan aikaiseen bunkkeriin.
Kun lähdimme ajamaan kohti Ranskaa, maisemat olivat mahtavat. Viinipeltoja
silmän kantamattomiin sekä korkeita vuoria ja hienoja kyliä. Tunnin ajelun
jälkeen pääsimme ensimmäiseen määränpäähän. Lähdimme kävelemään bunkkeria kohti
ja siellä ostettiin liput sisään ja odoteltiin, että opastettu kierros alkaisi.
Bunkkerin käytävä
|
Reissun päätteksi kävimme paikallisen kylän ravintolassa syömässä. |
2.Hirsikehikon pystytys alkaa!
Hirsikehikon pystytys
alkoi varhain maanantai aamuna. Ensimmäisen hirren pohjaan kirjoitimme
asiakkaan toivomuksesta kaikkien nimikirjoitukset ja päivämäärän. Ensimmäisen
päivän aikana saimme hirsikehikon pystytyksen hyvälle mallille. Alku viikko
meni tasaisella tahdilla hirsikehikkoa pystyttäessä.
Viikonlopun
aikana kävimme tutustumassa erittäin kauniiseen Moselin laaksoon joka sijaitsee
160km päässä majapaikastamme Erlenbachista.
Laakso
on turistien suosimaa aluetta, jossa on paljon kapeita katuja, joissa on
todella paljon erillaisia kauppoja ja kojuja. Laakson pohjalla kulkee iso
kaunis joki, jossa kulkee paljon aluksia ja veneitä.
Kolmas viikko on
ollut sateinen mutta töitäkin on saatu tehtyä. Hirsikehikko on valmis ja
kurkihirsi nostettu onnistuneesti paikalleen.
Torstaina vietimme
harjakaisia talon takapihalla. Harjakaisissa oli paljon porukkaa, ja
tarjoilukin oli kunnossa. grillatun villisian ja perunoiden lisäksi pöytiä
koristi paljon erilaisia juomia, jälkiruokia ja salaatteja.
Ruokailun lisäksi
harjakaisissa oli ohjelmanumerona Norbertin ystävien tekemä laulu
talotyömaasta. Kitaran säestyksellä koko harjakaisväki lauloi Norbertille
laulun nuotion äärellä.
Loppu illasta
juteltiin nuotion ympärillä kunnes yö saapui saksanmaalle ja oli aika mennä
nukkumaan.
Viimeisen työviikon urakaksi jäi
ikkunoiden ja karapuiden asennus. Maanantaina saimme leikattua kaikki
ikkunoiden aukot auki ja karapuut asenettua. Samalla myös saimme laitettua
vanerit kaikkiin ikkuna-aukkoihin. Tiistaina aloitimme aikasin ikkunoiden
valmistelemisen asennusta varten. Kun saimme ikkunat valmisteltua, aloitimme
laittamaan ne paikalleen. Kaikki ikkunat saatiin pitkän uurastuksen jälkeen
asennettua paikalleen.
Kävimme myös
lauantaina Karlsruhessa joka on noin 50km päästä meidän kämpältä. Sielä asuu
noin 330 tuhatta ihmistä ja asutus on kasvanut linnan ympärille.
|
Neljännellä viikolla aloitimme tekemään vesikattoa.
Ensimmäiset pari päivää meni kattovasojen naulaamiseen ja asentamiseen. Kun
saimme kattovasat kohilleen aloitimme asentamaan tuulensuojalevyä niskojen
päälle. Levyt olivat erittäin hauraita ja helposti särkyviä, joten katolla piti
olla erittäin varovainen. Levyt koko katon alalta olivat parissa päivässä
paikoillaan. Levyjen jälkeen kattoon asennettiin tuulensuojakangas
harjalta alaspäin aina katon alareunalle asti. Kangas oli vaikea asentaa
tuulisen ja sateisen sään vuoksi, mutta loppujenlopuksi se saatiin paikalleen.
Näin starttas meidän
viimeinen viikko saksan maalla. Maanantaina emme oikeastaan tehnyt mitään
erityistä. Tiistaina kävimme Mercedes- Benzin tehtaalla Karlsruhen kaupungissa.
Saimme opastetun kierroksen tehtaaseen, joka kesti noin puolisentoista tuntia.
Perjantaina kävimme katsomassa
Mercedes-Benzin museota, joka sijaitsee Stuttgartissa. Museon pääsy lippu
maksoi 10euroa ja opiskelija alennuksella pääsi 5eurolla sisään. Rakennuksessa
on 8 kerrosta ja se sijaitsee noin 53 000 neliömetrin tontilla. Museon rakentaminen
aloitettiin vuonna 2003 ja se avattiin yleisölle vuonna 2006. Lauantai koitti
ja se tarkoitti sitä, että oli aika lähtä kotia päin. kamat kasaan ja nokka
kohti FrankFurtin lentokenttää. Lähdimme ajamaan aikasin aamusta, että varmasti
keretään ja löydetään oikea portti. Lennon lähtöaika oli 11.45 ja olimme
kentällä noin kymmeneltä niin jäi hyvin aikaa vielä seikkailla kauppoja ympäri.
Oulussa oltiin perillä 17.20 aikoihin ja siitä kamat mukaan ja kotia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti