Vanhojen kipsilistojen entisöinti

Aloitustilanne 

Vanhan maalikerroksen saa helpoiten irti kastelemalla kipsilistan kauttaaltaan vedellä 

Työssä käytettävät välineet

Raps Raps rapsutellaan vanha maalikerros sekä lika ja savi irti

Valmis lista ilman uutta maalikerrosta :)

Työn tekemiseen kului aikaa noin 3-4h.

Rapsuttelijana toimivat Milla, Mira ja Emilia

Työssäoppimisraportti Bilbao, Espanja 11.9-20.10.2017 Markku Moilanen, Everly, Wilenius ja Tuula Hosio

LÄHIHOITAJANA BILBAOSSA, ESPANJASSA

Halusimme käyttää hyväksemme mahdollisuuden työharjoitteluun ulkomailla tutustuaksemme toiseen kulttuuriin ja nauttiaksemme lämpimästä ilmastosta. Tiedon mahdollisuudesta olimme saaneet jo opiskelujen alkuvaiheessa ja kansainvälisestä työharjoitteluinfosta tämän vuoden keväällä. Emme kai kukaan ihmeemmin valmentautuneet lähtöön hyvistä aikomuksista huolimatta, koska kesä ja syksy kuluivat työn ja opiskelun kiireissä. Valmennuskurssi espanjankielessä olisi ollut kyllä enemmän kuin paikallaan, mutta sellaista ei meille tarjottu. Rokotukset ja vakuutukset toki huolehdimme. 

Me kolme opiskelijaa lähdimme maanantaina 11.9.2017 Ylivieskan rautatieasemalta junalla Helsinkiin yli tunnin myöhässä, mutta ehdimme silti hyvin KLM:n lennolle kohti Amsterdamia, jossa meillä oli kiireinen vaihto (puoli tuntia aikaa ja pitkät rullakäytävät lentokentän siipirakennuksesta toiseen) Bilbaon koneeseen. Saavuimme klo 22.50 aikataulussa Bilbaon kentälle, jossa meitä oli vastassa paikallinen koordinaattoriopettaja Susana Martinez. 

Susana ajoi meidät lähellä Deriossa sijainneeseen Manarikua-hostelliin, mutta oikean tien etsiminen kesti jonkin aikaa navigaattorista huolimatta. Pääasiassa opiskelijoiden asuttama hostelli oli osa jättimäistä linnamaista entistä pappisseminaarirakennusta. Pääsimme ala-aulaan, mutta emme sen kakkoskerrokseen, jossa hostelli sijaitsi.  Onneksi Susanalla oli numero, johon soittaa, ja päivystävä uninen Jorge-opiskelija tuli ja antoi meille kortit, joita käyttäen ainoastaan pääsi asuin kerrokseen. Huoneiden lukot olivat seuraava ongelma: pitkän ”tiirikointipuuhan” jälkeen kaksi meistä pääsi uupuneina omiin huoneisiinsa, mutta yhdellä meistä oli koko oleskelun ajan käytössään yleisavain (jonka piti korvautua seuraavana päivänä oikealla), koska lukkoa ei muuten saatu auki!

 

Manarikua-hostelli 

           Bilbaon keskustaa

Pahimmat sopeutumisongelmat iskivät seuraavana aamuna, koska lukkojen toiminta sisältä ja ulkoapäin tuntui ihan mahdottomalta ja epävarmalta. Lisäksi huoneet olivat tosi pienet ja kalustus oli vallan toista kuin kohteen esittelykuvissa (eikä ollut mitään kuntosalia!). Yhteiset suihku- ja wc-tilat sijaitsivat noin sadan metrin päässä pitkää kaikuvaa luostarimaista kivikäytävää! Yhteiset keittiötilat taas olivat noin 200 metrin päässä! Yhdessä huoneistamme loisteputki vilkkui koko yön eikä sitä vaihdettu pyynnöistämme huolimatta, joten vaihdoimme sen itse käytävän loisteputkeen (joka vaihdettiin vasta neljän viikon kuluttua)! Aamupala oli vaatimaton: vain muroja, paahtoleipää, pahaa teetä ja litkukahvia. Minkäänlaista siivouspalvelua huoneisiin ei kuulunut. Pyynnöstä saimme toiset lakanat, mutta vaihdot piti hoitaa itse. Lattiaharjat ja mopit löytyivät yhteiskeittiön yhteydestä kaukaa toisesta päästä rakennusta! Pyykinpesukoneita löytyi kaksi kappaletta ja yksi kunnolla toimiva kuivauskone, myös toisesta päästä rakennusta. Vaatteiden pesu onnistui silti yllättävän hyvin, vaikka käyttäjiä oli paljon muitakin.  Kuitenkin, kun opimme käyttämään lukkoja ja rento elämänasenne valtasi meidät, alkoi asuminen tuntua vain yhdeltä selvittävältä asialta, eivätkä rauhattomat yötkään enää kovasti häirinneet. Ja kuulimme, että Bilbaossa on vaikea löytää asuntoa, etenkään vain kuuden viikon pituista oleskelua varten.

Tiistaipäivän käytimme lepoon, ympäristöön tutustumiseen ja Susana tuli päivällä avustamaan Barik-liikennekorttien hankinnassa ja latauksessa ja kävimme kaikkien työmatkareitit läpi. Keskiviikkona alkoi työharjoittelu, kaikilla meillä eri paikoissa ja eri aikaan. Markku työskenteli Aspace Bizkaia (cp-vammaisten) päivätoimintakeskuksessa klo 9-15, Everlyn työpaikka oli Adembin Esclerosis Múltiple-kuntoutuskeskuksessa klo 10-16 ja Tuulan saman yhdistyksen asumisyksikössä klo 8-15. Olimme työharjoittelussa vain arkipäivisin. Työmatkat taittuivat metrolla ja/tai bussilla ja kävellen ja niihin kului puolesta tunnista yli tuntiin aamuin illoin. Tuula ei ehtinyt syödä aamuisin hostellin aamiaista, mutta järjesti asian syömällä edellisenä iltana tehdyt eväät huoneessaan.

Työpaikat olivat hyvin erilaisia. Everly sai päiväkuntoutuskeskuksessa hyvän opastuksen työpaikan tavoille (esim. ruokatunnin ajankohta ja keittiö ja mikro omien eväiden lämmitykseen) ja työympäristöstä. Vastaanotto oli lämmin ja ystävällinen (poskipusut arkipäivää). Tuulaa ei mitenkään perehdytetty ja ruoka olisi pitänyt syödä (paikallisten hoitajien tapaan) työn lomassa taskusta napostellen  tai kaupunkiretkellä eteen sattuvassa kahvilassa. Käytännössä ruokailu jäi kokonaan ja vain automaatista ostetulla kahvimukillisella (á 45 senttiä) sinniteltiin koko päivä. Vastaanotto oli päällisin puolin ystävällinen, mutta ulkomainen harjoittelija tuntui kyllä olevan yhteisen kielen puuttuessa ylimääräinen taakka. Markku koki myös vastaanoton päällisin puolin ystävälliseksi ja perehdytys oli hyvä. Hänellä työpäivä huipentui työajan jälkeiseen kolmen ruokalajin ilmaiseen ruokailuun. Työharjoittelunsa ajan myös hän koki olevansa hieman ylimääräinen rasite toisille hoitajille, mutta asiakkaat olivat yleensä iloisia ulkomaisen työharjoittelijan tuomasta piristyksestä arkeen.

 Kaikilla työpaikoilla työntekijöiden englanninkielen taitamattomuus ja rohkeus puhua oli ongelma oppimiselle. Erilaiset terapeutit ja, yllättävää kyllä, työllistetyt saattoivat puhua muutaman sanan, mutta pääsääntöisesti hoitajat eivät ymmärtäneet sanaakaan englantia. Lisäksi osa asiakkaista yritti puhua baskien omaa kieltä! Espanjaakaan ei irrallisia sanoja lukuunottamatta voinut oppia, koska kukaan ei ryhtynyt opettamaan ja tilanteista selvittiin aina eleillä tai meidän puhumallamme ”sekasotkukielellä”. Asiakkaiden kanssa ei voinut jutustella niitä näitä työn lomassa, kun yhteinen kieli puuttui ja se alkoi ajan kuluessa harmittaa.

Jotta harjoittelusta saisi todellista hyötyä, olisi hyvä, jos työpaikassa olisi englanninkielentaitoinen nimetty vastuuohjaaja edes suuren osan ajasta. Koimme, että meidän kehittymisemme ei kiinnostanut ketään eikä ollut kenenkään vastuulla, kunhan vain kulutimme sovitun ajan. Kehuivat kuitenkin työtämme, mutta sanat tuntuivat kohteliaisuuksilta. Hauskaa kyllä useasti oli, monesti ehkä harjoittelijan toilailujen tai sanojen takia. Hoitajia oli myös työpaikoissa hieman enemmän kuin Suomessa ja tuntui, että työharjoittelija ei ollut niin kaivattu apu päivän töihin kuin Suomessa. Ja että välillä harjoittelija hidasti vauhdikkaita rutiineja. Työpaikoilla oli selvästi kullekin ammattiryhmälle kuuluvat tehtävät, eli lähihoitajat eivät siivonneet tai pedanneet sänkyjä, kaikki rasvaamista vaativammat hoidot kuuluivat sairaanhoitajalle eikä harjoittelijoiden annettu koskea lääkkeisiin ollenkaan.

Ammatillisesti tutustuimme uusiin apuvälineisiin ja erilaisiin työtapoihin, jotka herättivät ajatuksia, etenkin asiakkaan ja ergonomian  näkökulmasta! Silmiinpistävää oli suuri sähköisten pyörätuolien määrä. Työharjoittelupaikkamme olivat ilmeisesti yhdistysten omistamia ja niissä oli käytettävissä erittäin paljon erilaisia, hyvin organisoituja  terapiamuotoja, esim. logo-, toiminta-, psyko-, fysio-, akupunktio- ja visuaalista terapiaa. Yksiköiden hoitajilla oli erittäin hyvät ja läheiset suhteet asiakkaisiin ja vuorovaikutus oli monesti railakasta ja äänekästä. Hoitajilla oli yleensä hyvin aikaa jutella asiakkaiden kanssa työn lomassa, vaikka välillä näkyi kiirettäkin. Asumisyksiköstä myös retkeiltiin joka päivä jollakin porukalla lähistölle kaupunkiin tai autolla kauemmaksikin.

Arkipäivämme kuluivat pääosin työssä ja työmatkoissa. Elämä oli kuin normaalia elämää Suomessa kauppa-asioineen, kokkauksineen ja pyykinpesuineen,  mutta viikonloput käytimme aktiivisesti Baskimaahan tutustumiseen. Seikkailimme Gernikassa, San Sebastianissa (elokuvajuhlat), Bassaurissa (fiesta), Portugaletessa (Puente Golgante-riippuva silta), Bakiossa (Gatzelugatxen linnoistus, jossa kuvattu Game of Thronesia), Karrantzassa (Pozalaguan erikoislaatuiset tippukiviluolat). Markku kävi San Mamesissa jalkapallo-ottelussa (Athletic Bilbao – Athletico Madrid , 1-2) ja  koripallo-ottelussa, Tuula elokuvissa (dubbaus espanjaksi) ja Everly kirkoissa. Lisäksi kävimme läheisillä rannoilla, Guggenheimin museossa ja näimme sen mahtavan 20-vuotisvaloshown. Myös ostoskeskukset saivat huomiota osakseen ja tavaksi tuli edullinen kahvi + pintxo (tapas) aina pikkunälkään. Baskimaa on kuuluisa gourmet-paikka ja meriruokia maisteltiin myös.

Gaztelugatxe-linnoituksen maisemia

San Sebastianin rantaa

Odotuksemme matkasta toteutuivat hyvin ja tutustuimme omilla retkillämme monipuolisesti kauniiseen vihreään ja vuoristoiseen Pohjois-Espanjaan. Meillä oli onni puolellamme, sillä syksy oli Bilbaossa ja ympäristössä harvinaisen vähäsateinen ja lämmin. Saimme nauttia pitkään lähes 30:n asteen lämmöstä ja sateista oli vain noin viikon ajan, joskin aamut olivat joskus kosteita. Bilbao on kaunis ja sopivan iso kaupunki, jotta näkemistä ja kokemista riittää koko ajalle kohtuullisen matkan päässä. Se oli myös siisti ja turvallinen ja liikkuminen oli hyvin edullista. Samoin ruoka. Emme tutustuneet lähemmin paikallisiin ihmisiin, mutta vierestä seurasimme temperamenttista käytöstä, johon kuului toisten huomioiminen ja perheenjäsenten läheiset suhteet ja erityisesti lapsille julkisesti osoitettu hellyys. Koiraystävällinen kaupunkikulttuuri pisti silmään ja se, että kenelläkään ei ollut niin kiire, että olisi pitänyt toista ihmistä töniä tai hermostua jostain.

Kuusi viikkoa kuluivat  nopeasti ja pääosin mielenkiintoisesti. Kaikki sujui hyvin eikä ongelmia juuri ilmennyt. Me kaikki olimme koko ajan terveitä, vaikka hostellissa suoritettiinkin vesiputkiston legionella-desinfiointi kolmannella viikolla. Kuitenkin olimme valmiita palaamaan Suomeenkin omien arkimukavuuksiemme pariin.  Paluumatkalle lähdimme aamuvarhain klo 5 Susana-opettajan tullessa noutamaan läheiselle lentokentälle. Koko päivä kului leppoisaan matkustamiseen Amsterdamin kautta, kaikki sujui suunnitelmien mukaan ja perillä Ylivieskassa olimme jopa muutaman minuutin aikataulusta edellä klo 19.45.

Kansainvälinen työharjoittelu on avartanut maailmankuvaamme entisestään ja opettanut kohtaamaan erilaisia ihmisiä.  Rohkeus puhua ja kommunikoida kielivirheistä tai sanaston puutteista huolimatta on lisääntynyt. Käyttöön voidaan aina ottaa eleet ja kiertoilmaisut ja sotkea eri kieliä keskenään. Kaiken kaikkiaan olimme erittäin tyytyväisiä kokemukseemme ja kiitollisia meille suodusta mahdollisuudesta! Suosittelemme lämpimästi rohkeaa matkaan lähtöä muillekin, kunhan omaa avoimen mielen ja jonkun verran stressinsietokykyä!

Bilbao Artxanda-kukkulalta nähtynä ja alla Guggenheim-museo ja "Puppy"

 

Työssäoppimisraportti Plymouth, Iso-Britannia 11.9-20.10.2017 Pirita Sormunen ja Marika Jylhä-Ollila

Johdanto

Olimme työssäoppimassa Englannissa Plymouthissa 11.9-20.10.2017.  Meillä oli koulussa info ulkomaan työssäoppi-misesta ja sitä kautta innostuimme hakemaan ulkomaille. Molemmat halusi nähdä minkälaista olisi työskennellä ulkomailla ja tutustua uusiin kulttuureihin.

Ensin haettiin molemmat Australiaan, mutta he eivät ottaneet lähi-hoitajaopiskelijoita tänä vuonna sinne. Sen jälkeen opettajamme ehdotti meille, että haluttaisiinko lähteä Englantiin sillä siellä oli vapaita paikkoja. Kesällä täytimme sitten kaikki paperit ja vakuutus-asiat kuntoon, jotta pystyimme syksyllä lähtemään.

Matkustaminen

Maanantaina 11.9 oli lähtöpäivämme. Aamulla noin 8 aikoihin meillä piti lähteä juna Helsinkiin, mutta kun pääsimme juna-asemalle saimme tietää että juna oli sillä hetkellä 1,5 tuntia aikataulusta myöhässä. Pieni paniikki meinasi iskeä sillä meillä oli vaihto Seinäjoella ja tällä junalla emme olisi kerennyt siihen eikä myöskään lennolle. Juna kokoajan myöhästyi enemmän ja enemmän. Soitimme opettajallemme ja kerroimme tilanteen, aluksi opettajamme sanoi että mennään silti sillä junalla ja että hän katsoo meille seuraavan junan Seinäjoelta ja yritetään keretä lennolle. Seuraava juna Seinäjoelta Helsinkiin olisi lähtenyt vasta pari tuntia myöhemmin emmekä olisi kerennyt mitenkään lennolle.

Lopuksi opettajamme rupesi katsomaan meille lentoja Oulusta Helsinkiin, jotta kerkeäisimme lennolle. Oulusta löytyi lento Helsinkiin ja opettajamme osti meille liput siihen. Reilu tunti odoteltiin juna-asemalla mitä tehdään ja millä mennään. Opettaja soitti sen jälkeen kun oli varannut liput meille, että hän käy viemässä meidät Ouluun. Ouluun saavuttuamme tsekattiin tavarat ja lentomme Helsinkiin lähtikin melkeen heti.

Helsinkiin saavuttuamme jouduimme tsekkaamaan laukut uudestaan. Olimme lentokentällä klo 12 jälkeen ja lentomme lähti klo 16. Kun odottelimme lentoa kävimme syömässä ja kahvilla lentokentällä. Meidän englannin taksikuskimme laittoi jo viestiä että on tulossa hakemaan meitä Lontoon kentältä ja että meidän pitää ilmoittaa hänelle milloin olemme laskeutuneet. Lento lähti aikataulussa Helsingistä, mutta kun saavuimme Lontooseen jouduimme pyörimään ilmassa tunnin ajan ennenkö saatiin lupa laskeutua.

Ilmoitimme heti taksikuskillemme että olemme laskeutuneet ja hän sitten soitti meille ja sovittiin missä tapaamme. Kun olimme hakeneet laukut, menimme odottamaan kuskiamme sinne minne oltiin sovittu. Taksikuski tuli sitten siihen ja lähdimme kohti Plymouthia. Matka taksilla kesti n.5 tuntia. Matkalla pysähdyimme kerran hakemaan McDonald:sta ruokaa. Matka tuntui todella pitkälle, kun olimme niin väsyneitä ja oli niin myöhä vaikka kello olikin siellä pari tuntia taaksepäin.

Kun saavuimme Plymouthiin isäntäperheen tykö, he ottivat meidät hyvin vastaan ja tulivat heti halaamaan ja toivottivat tervetulleeksi. He näyttivät heti meille huoneet ja muutenkin asuntoa sekä he keittivät kahvia meille. Juotiin kahvit ja he kyselivät miten meidän matka meni. Kello oli lähempänä 11 tässä vaiheessa ja  me olimme niin väsyneitä että lähdimme heti nukkumaan.

Järjestö

Tiistaina aamulla menimme isäntäperheen naisen veljen kanssa bussilla järjestölle jonka kautta saimme työssäoppimispaikat. He antoivat meille tervetuliaiskansiot missä oli erinlaisia ohjeita ja paikkoja sekä kertoivat meille järjestöstä, heidän toiminnastaan sekä työssäoppimispaikoistamme. Sen jälkeen lähdimme yhden järjestön työntekijän kanssa keskustaan ja hän näytti meille paikkoja. Ekat kaksi päivää saimme tutustua kaupunkiin ja shoppailla. Torstaina vasta menimme ekaa kertaa järjestön kanssa työpaikoille.

Meillä oli joka torstai tapaaminen järjestöllä, jossa täytimme lappuja joissa kyseltiin työpaikasta ja isäntäperheestä.

Työssäoppimispaikat

Meillä oli eri työssäoppimispaikat, mutta ne oli lähekkäin ja pääsimme aina kulkemaan samaa matkaa. Ensimmäiset päivät meni tutustuessa paikkoihin, hoitajiin ja asukkaisiin.

Minulla eli Piritalla oli aluksi ongelmia työpaikan kanssa. Siellä osa hoitajista ei oikein pitänyt siitä että olin siellä. Sanoin siitä järjestöllä ja he soittivat asiasta työpaikalle ja sen jälkeen juttelin työpaikan pomon kanssa ja saimme selvitettyä asiat. Sen jälkeen ei ollut hoitajien kanssa ongelmia.

Työtehtäviimme kuului pääosin syöttäminen, asukkaille jutteleminen, juomien antaminen ja välillä saimme avustaa aamutoimissa esim. käyttää nostimia. Marika sai työpaikassaan myös muutaman kerran mitata verenpainetta ja ottaa verensokerin. Muuten vain katsoimme hoitajien työskentelyä, ei päästy itse oikeen tekemään mitään toisinkuin täällä Suomessa.

Työskentely Englannissa oli erinlaista kuin Suomessa, sillä siellä ei käytetty esim. käsidesiä ja siellä oli vanhanaikaisia nostureita joita piti veivata. Ei osaa oikeen kuvailla miten se työskentely oli erinlaista, sillä sen huomaa ja ymmärtää paremmin kun itse sen näkee. Työskentelyssä hyvää oli se että he olivat todella ihmisläheisiä. Työpaikassa hyvää oli se että he arvostivat apuamme ja kyselivät meiltä aina kuulumisia ja mitä ollaan esim. viikonloppuisin tehty.

Isäntäperhe

Meidän isäntäperhe oli todella mukava ja ystävällinen. He aina kyselivät työpäivästä kun tulimme kotiin ja he antoivat meidän liikkua vapaasti ja olla niin pitkään kuin haluttiin ulkona.  Meillä oli aina viikolla tiettyyn aikaan ruoka ja söimme sen yhdessä perheen kanssa. Joskus oli lapset ja lapsenlapset myöskin syömässä yhtä aikaa. He teki todella maittavaa ruokaa meille ja todella monipuolisesti ja erinlaista. Ruoka-annokset oli aina suuri eikä kyllä jäänyt yhtään nälkä. Petivaatteet he vaihto joka viikko meille ja siivosi aina kerran viikkoon. Palvelu pelas kyllä hyvin siellä.

Vapaa-aika

Vapaa-ajalla kävimme mm. shoppailemassa Exeterissä ja Torquayssa sekä itse Plymouthissa. Kävimme katsomassa muutamia nähtävyyksiä Plymouthissa ja muutenkin kiertelimme sitä kaupunkia. Tottakai kävimme syömässä Fish&Chips moneen kertaan.

Järjestö järjesti meille kulttuurimatkan Torquayhin eli niin sanottuun Englannin Rivieralle. Siellä kävimme katselemassa paikkoja, kävimme museossa ja shoppailimme.

Exeteriin lähdimme ihan vain huvinvuoksi shoppailemaan ja isäntäperhekin suositteli meille että siellä kannattaa käydä ja niin kannatti. Se oli todella iso ja kaunis kaupunki sekä siellä oli hyvät shoppailumahdollisuudet.

Muutaman kerran kävimme tutustumassa paikalliseen yöelämään ja ihmisiin.

 

Kuvia Torquaysta